Samuel Purola ja Mette Baas odotetut tuplamestarit – Teemu Narvi hätyytteli 80 metrin rajaa keihäässä

Rauno Laine / STT

Oulun Pyrinnön Samuel Purola voitti näytöstyyliin 200 metrin mestaruuden nuorten SM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina Turussa. Purola kiisi puoli ratakierrosta mainioon aikaan 20,96 ja jätti HKV:n Tommi Mäkisen lähes sekunnin päähän. Perjantaina Purola nappasi 400 metrin mestaruuden ennätyksellään 47,64.

– Kyllä avauspäivän ratakierros vielä painoi jaloissa, vaikka ihan kelvollinen aika tulikin. Hiukan oli väsynyt olo, eikä herkkyyttä ihan löytynyt. Kalevan kisoissa pitää saada tehoja lisää, niin kymmenyksiä rapisee, Purola lupaili.

Purola kehui uusia piikkareita, jotka etenkin 400 metrin juoksussa antavat loppusuoralla selvästi paremman tuntuman rataan kuin vanhat piikkarit.

– Kakkosella piikkareista ei ole niin paljon etua, koska ne pakkaavat kaarteessa työntämään juoksijaa ulospäin, Purola selvitti.

Purola juoksee Tampereen Kalevan kisoissa sekä 100 että 200 metriä.

– Satasella lähtö on tänä vuonna takkuillut, mutta maksimivauhti on ollut selvästi aiempia vuosia parempi. Hyvällä lähdöllä taistelen kyllä satasellakin voitosta, Purola totesi.

Purolan tavoin tuplamestariksi juoksi Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Mette Baas, joka kellotti 200 metrillä voittoajan 23,78. Baas jäi ennätyksestään vain kaksi sadasosaa.

– Halusin juosta kovan ajan, vaikka vastusta ei ollutkaan. Kalevan kisoissa on onneksi tiedossa ainakin 400 metrillä kova kisa Viivi Lehikoisen kanssa, Baas uumoili.

Teemu Narvi ohitti Topias Laineen päätöskierroksella

Keihäänheiton mestariksi kiskaisi Kankaanpään Teemu Narvi, joka heitti viimeisellään 78,62. Tuore Euroopan mestari Topias Laine joutui tyytymään hopeaan heitettyään 77,36.

Tänä vuonna 81,67 heittänyt Laine jätti neljännen ja viidennen heiton väliin, mutta joutui tositoimiin kuudennella kierroksella Narvin siirryttyä kilpailun johtoon. Paras puhti oli kuitenkin HKV:n mieheltä kateissa, eikä tulosparannusta tullut.

– Kylki tuntui muutaman heiton jälkeen sen verran kipeältä, että jätin heittoja väliin. Voi olla, että joudun jättämään ensi torstain Lahden GP-kisat väliin, jotta Kalevan kisat eivät vaarannu, Laine selvitti.

Mestaruuden napannut Narvi harmitteli heittojensa mataluutta.

– Nyt meni vähän sinnepäin kuin pitikin, mutta paljon jäi vielä piippuun. Nopeutta on tullut sen verran lisää, että ajoituksen kanssa on ongelmia. Kun saan tekniikan kuntoon, niin 80 metriä rikkoutuu varmasti, Narvi hehkutti.

Kommentoi

Palvelut