Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sillmanille ensimmäinen SM-kulta: "Olen iloinen, että olen ehjänä tämän jälkeen"

Paluuta huipulle tekevä seitsenottelija Miia Sillman jäi Kalevan kisojen seitsenottelussa 6 000 pisteen tavoitteestaan, mutta pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä SM-kultaa pistein 5 939.

– Olen ihan iloinen, että olen ehjä tämän jälkeen, Sillman sanoi kahden päivän urakoinnin päätteeksi.

– Totta kai havittelin sitä 6 000 pisteen ylitystä, mutta pituushyppy jäi liiaksi alakanttiin.

Seurakavereiden Maria Huntingtonin ja Saga Vannisen poissaolo tasoitti Sillmanin tietä mestaruuteen.

– Tämä oli sen vuoksi vähän niin kuin itseänsä vastaan taistelua, hän myönsi.

Tampereen Pyrintöä edustava Sillman nosti kuulantyönnön (13,11) ja keihäänheiton (45,75) parhaiksi onnistumisikseen.

– Kuulan kanssa olen takkuillut ja työntänyt treeneissä yhtätoista ja puolta. Siihen nähden tuo 13 ja risat sai hymyn huulille.

Myös keihäänheitto kääntyi plusmerkkiseksi kyynärpäävaikeuksien vuoksi.

– Ristiaskeleesta heitin sen vajaan 46 metriä. Ensi kaudeksi hiotaan taas pitkää vauhtia, niin saadaan taas sekin korkeammille lukemille.

Kokonaisuudessaan kausi jätti SM-kullasta huolimatta pettymyksen, sillä päätavoite Tokion olympialaiset meni sivu suun.

– En ole sen vuoksi kaudesta tyytyväinen, mutta tämä oli tällainen kausi. Ensi kaudella koitetaan olla parempia.

Porvoon Akilleen Amanda Liljendal sijoittui toiseksi pistein 5 661, vahvasti päätöslajin 800 metriä juossut Esbo IF:n Jessica Rautelin ylsi pronssille pistein 5575.

Uusimäki juhli kymmenottelussa

Myös miesten kymmenottelun Suomen mestareiden listaan lisättiin uusi nimi, kun Kenttäurheilijat-58:n Leo Uusimäki kiilasi Tarmo Savolan ohi Kalevan kisojen voittajaksi.

– Tiesin, että olen sen verran hyvässä kunnossa, että viitsii lähteä ottelemaan, ennätyspisteensä 7 621 otellut Uusimäki totesi.

Talvella ja keväällä harjoittelua vaikeuttanut nivusvamma pakotti jättämään lajitreenit vähemmälle.

– Siksi en kyllä osannut odottaa voittoa, mutta fysiikka oli tänään yllättävän hyvällä tasolla.

Lappajärven Veikkojen Savola otteli hopealle pistein 7 595, Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi pronssille (7 412).