Mestarivalmentaja Karri Kivi palaa Ässiin – Ari-Pekka Selin sai lähteä jääkiekkoliigan jumbojoukkueesta

Selin valmensi Ässiä kaudesta 2019–20 lähtien. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

STT

Jääkiekkovalmentaja Karri Kivi palaa miesten jääkiekkoliigassa pelaavan Porin Ässien päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella. Kivi korvaa tehtävässä Ari-Pekka Selinin, jonka asema porilaisseurassa kävi tukalaksi heikon menestyksen takia.

Ässät on kiekkoliigan viimeisellä sijalla, ja joukkue on kerännyt kauden 23 ottelustaan vain 21 pistettä.

Jo pelaajaurallaan Ässiä edustanut Kivi, 51, toimi 2000-luvun alussa pitkään Ässien apuvalmentajana ja nousi joukkueen päävalmentajaksi kaudeksi 2011–12. Keväällä 2013 hän johti joukkueen Suomen mestariksi.

Kivi on toiminut jääkiekkoliigassa myös Ilveksen päävalmentajana vuosina 2016–2019. Lisäksi hän valmensi Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen maailmanmestariksi tammikuussa 2014.

– Karri Kivi oli vaihtoehdoistamme paras tilanteeseemme. Uskomme, että Karri pystyy omalla johtamisellaan ja kokemuksellaan selkeyttämään tilannettamme. Karrilla on hyvä paineensietokyky ja malttia, jota muutostyössä aina tarvitaan. Hän on nähnyt Ässissä monia vaiheita, tunteiden kaikki ääripäät, ja tietää, mihin tulee mukaan, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kertoi tiedotteessa .

Selin, 58, valmensi Ässiä kaudesta 2019–20 lähtien. Porilaisseura tiedotti aikaisemmin tiistaina, että Selinin lisäksi apuvalmentaja Pasi Arvonen ei jatka Ässissä.

Kiven valmennusryhmään kuuluvat Saku Martikainen, Timo Turunen ja Jaakko Rosendahl, jotka olivat mukana myös Selinin valmennusryhmässä. Ässät pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina Tapparaa vastaan.

Kommentoi

Palvelut