Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Olympialaisten viestimitalihaaveet haihtumassa jo nyt? – Ristomatti Hakolan kylkiluu murtui Rukalla

Suomen mieshiihdon kärkijoukkoon kuuluva Ristomatti Hakola kaatui pahasti lauantaina Rukalla käydyssä 15 kilometrin kilpailussa. Hakola sai kolhuja muun muassa kasvoihinsa ja kylkeensä. Hiihtoliiton mukaan hän käveli tapahtumapaikalta Suomen huoltorekalle, mutta sieltä hänet kuljetettiin tutkittavaksi Kuusamoon.

Hiihtoliitto vahvisti myöhemmin, että Hakolan kylkiluu on murtunut. STT ei tavoittanut Hakolaa kommentoimaan vammojen vakavuutta. Päävalmentaja Teemu Pasanen kertoi haastattelualueella miesten kilpailun jälkeen Hakolan menevän lääkäriin ja harmitteli tapausta vielä illalla naisten kilpailun jälkeen puhelimitse.

– Paha vamma, mutta odotetaan vielä, mitä kaikkea tutkimuksissa selviää. Sen jälkeen voidaan miettiä korvaavia harjoitteita, kun Ristomatti aloittaa toipumisen. Voiko esimerkiksi alavartaloharjoituksia tehdä, mutta ei iskuttavia ainakaan, Pasanen kertoi STT:lle.

Useat Suomen mieshiihtäjät kuvailivat kyseistä alamäkeä vaikeaksi. Voittaja Iivo Niskanen sanoi mäen olleen jäinen. Perttu Hyvärisen mukaan mäkeen lähdettäessä homma siirtyy "herran haltuun".

Kunto oli nousussa

Hakolan kauteen valmistautuminen oli rikkonainen, mutta hän väläytti kuntoa viikko sitten Taivalkosken Suomen cupissa ja perjantaina maailmancupin sprinttikarsinnassa. Kolari puolivälierässä pilasi sprintin, mutta lauantaina kävi pahemmin.

– Ristomatti oli todella hyvässä kunnossa, mistä viime kisojen tulokset jo kertoivat. Nytkin hän hiihti hyvin kaatumiseen asti, Pasanen sanoi.

Paha loukkaantuminen voi pilata Suomen miesten haaveet 4x10 kilometrin viestin olympiamitalista. Viime talvena Hakola, Hyvärinen, Niskanen ja Joni Mäki väläyttivät maailmancupin kakkossijalla Salpausselän 4x7,5 kilometrin viestissä ja lähtivät suurin odotuksin myös MM-viestiin. Siinä kvartetti sijoittui kuudenneksi.

Hakola ja Mäki saavuttivat Obersdorfissa pariviestin MM-hopeaa. Ennen tämän kauden alkua viestimiehet eivät ole peitelleet mitalitavoitetta Pekingin olympialaisissa, jotka järjestetään helmikuussa.

– Nyt täytyy sitten tehdä uudet suunnitelmat ja miettiä korvaava hiihtäjä Ristomatille. Jonkun täytyy nousta esiin, Pasanen paalutti.