Painin mitalitoivojen joukko harvenee, moni lopettaa ennen viimeistä askelta kansainväliselle huipulle – "Painin on oltava elämäntapa, kun kultaista satoa kerätään"

Suomen painilla on kunniakas menneisyys, sillä pelkästään olympialaisista suomalaispainijat ovat kahmineet 85 mitalia. Moni mitaleista on tosin jo tummunut, ja painijutut ovat jääneet arkistoihin haurastuneisiin sanomalehtiin.

Takana ovat ajat, jolloin satoja painijoita kokoontui kisaamaan pitkinä viikonloppuina. Viime vuosina kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoissa on ollut vain viitisenkymmentä molskaajaa.

Usea painija lopettaa ennen viimeistä askelta kansainväliselle huipulle, jolloin lopullinen osaaminen jää mittaamatta.

– Moni painija voi katsoa peiliin. Menestystä ei voi tulla, jos tahto puuttuu. Painin on oltava elämäntapa, kun kultaista satoa kerätään, sanoo painin päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela.

Yli-Hannuksela nostaa esimerkiksi Toni Metsomäen. Metsomäki poimi mitalit juniorien ja nuorten arvokisoista, otti miesten Suomen mestaruuksia ja hankki ykköstiloja aikuisten kansainvälisistä turnauksista. Hän lopetti vain 22-vuotiaana ja opiskelee nyt lääkäriksi. Edustuspainijoista myös Lauri Mähönen ja Mattias Poutanen ovat lopettaneet.

Opiskelu voi estää täysipainoisen harjoittelun

Urheilija on parikymppisenä urallaan tiukassa valintatilanteessa. Vaativa opiskelu tai työ heikentää usean urheilijan mahdollisuutta treenata kansainväliselle huipulle lajissa, jossa raha ei ihmeemmin liiku. Paini kuuluu niihin lajeihin.

Taloudellisen turvan hankkinen vaatii vahvat taustavoimat. Esimerkiksi Lapuan Virkiän seura-aktiivit keräävät tuhansia euroja Virkiän edustuspainija Mikko Peltokankaalle, jotta hän pystyy käymään kansainvälisissä leirityksissä ja kovissa kansainvälisissä turnauksissa.

Hyviäkin esimerkkejä on, mutta Yli-Hannuksela katsoo kokonaiskuvaa hieman huolestuneena.

– Iso osa painiseuroista ei tällä hetkellä ole kovin hyvässä kunnossa. On vaikea nousta, jos päästää tilanteen nollille, Yli-Hannuksela sanoo.

Kärkikaksikolla taustat kunnossa

Painiliiton toiminnanjohtaja Pasi Sarkkinen uskoo lajinsa vetovoimaan ja arvelee asioiden olevan aaltoliikettä.

– Paini on perinteikäs laji. Siinä on enemmän ihmistä, vähemmän välineitä. Ei paini Suomesta mihinkään häviä, Sarkkinen luottaa.

– Sellaistakin on, että edustuspainijan ympärillä voi olla ammattivalmentajia ja muita osaajia ja vain painija on vailla ammattistatusta. Näin on Suomessa, monin paikoin muualla ei, Sarkkinen myöntää.

Liikunta-aliupseerit Arvi Savolainen ja Elias Kuosmanen ovat poikkeuksia. Heillä on painiin soveltuva työ, apurahoja ja yhteistyökumppaneita. He voivat keskittyä ydinasiaansa, painiin.

Asialla pitää olla joka päivä.

– Pelkästään kansainväliset leirit eivät ole tae menestykseen. Painijan on kyettävä laadukkaaseen tekemiseen päivittäin, Sarkkinen sanoo.

Kuinkas voi suomalainen naispaini Petra Ollin jälkeen?

– Taru Vainionpää tulee minulle mieleen arvokisoja miettiessäni. Naispainin suhteen tosin Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka ovat nostaneet profiiliaan. Eurooppa on menettämässä otettaan, mutta asiaan on havahduttu ja mietintämyssy on usean eurooppalaisen päässä, Sarkkinen sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut