Pekingin olympialaisiin ei myydä lippuja – vain kutsutut katsojat pääsevät helmikuussa järjestettäviin talvikisoihin

Pekingin talviolympialaisten järjestäjät ilmoittivat vain runsas kaksi viikkoa ennen kisojen alkua, ettei katsomoihin myydä lippuja.

Täysin tyhjillään lehterit eivät kuitenkaan olympialaisissa ammota, sillä järjestäjät aikovat kutsua paikalle "kohdennettuja" katsojia tarkoin koronavarotoimin. Sama käytäntö on voimassa Pekingin paralympialaisissa.

Kisajärjestäjät eivät Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n kotisivuilla julkaistussa tiedotteessaan täsmentäneet, millä periaatteella kutsuliput jaetaan.

Syynä yleisestä lipunmyynnistä vetäytymiseen on huoli koronavirustilanteen pahenemisesta. Alun perin suunnitelmissa oli, ettei katsomoihin oteta yleisöä ulkomailta, mutta Manner-Kiinassa asuvat olisivat voineet ostaa lippuja tiukoin koronavarotoimin. Tästä suunnitelmasta on nyt luovuttu.

Pekingissä käytössä tiukat varotoimet

Pekingin olympialaisten on määrä alkaa 4. helmikuuta. Kisat lähestyvät koronapaineessa, ja miesten jääkiekkoturnauksessa ei nähdä NHL-pelaajia.

NHL ilmoitti joulukuussa olympialaisten jäävän väliin koronatilanteen ja koronan aiheuttamien lukuisten ottelusiirtojen takia.

Kaiken kaikkiaan Pekingissä on määrä nähdä lähes 3 000 urheilijaa. Urheilijoilta ja kisoihin saapuvilta median edustajilta vaaditaan täysi rokotesuoja, tai muutoin edessä on kolmen viikon karanteeni Pekingiin saavuttaessa. Poikkeuksen määräykseen tekevät henkilöt, joilla on perusteltu lääketieteellinen syy rokottamattomuudelle.

Kisakävijät ovat Pekingissä niin sanotuissa "koronakuplissa", joissa esimerkiksi liikkuminen on tarkoin rajattua ja koronatestejä tehdään päivittäin.

Suomen joukkueen viimeiset valinnat tehdään 24. tammikuuta. Joukkueesta tulee näillä näkymin noin 90 urheilijan suuruinen. Toistaiseksi Suomen olympiajoukkueeseen on valittu 25 urheilijaa. Pekingin olympialaiset järjestetään 4.–20. helmikuuta.

Tokion kesäolympialaiset järjestettiin viime kesänä ilman katsojia.

Mainos: Itä-Häme

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut