Euroopan jalkapalloliitto Uefa väitti, että lauantai-iltana pelatun Mestarien liigan loppuottelun sisäänpääsysekasorto johtui väärennetyistä lipuista, mutta englantilaisseura Liverpool tuomitsi voimakkaasti kannattajiensa kohtelun.
Ranskan poliisi käytti kyynelkaasua hajottaakseen tuhansien Liverpool-kannattajien väkijoukon, jonka toiveissa oli päästä katsomaan odotettua ottelua Stade de Francen stadionille. Real Madridin ja Liverpoolin loppuottelu alkoi 35 minuuttia myöhässä, koska suuri osa Liverpoolin kannattajista ei ollut päässyt stadionin sisälle.
Ranskan sisäministeriö kertoi pidättäneensä 68 ihmistä.
– Ennen ottelun alkua Liverpoolin kannattajapäädyn lippuportit ruuhkautuivat tuhansista kannattajista, jotka olivat ostaneet porteilla toimimattomat väärennetyt liput, Uefa sanoi lausunnossaan.
– Kun ihmisjoukon kasaantuminen jatkui stadionin ulkopuolella ottelun alkamisen jälkeen, poliisi päätti hajottaa joukon kyynelkaasulla ja pakotti ihmiset pois stadionilta.
Uefa kertoi tutkivansa lippukaaoksen yhdessä paikallisten viranomaisten ja Ranskan jalkapalloliiton kanssa. Monet oikean lipun ostaneet Liverpool-kannattajat eivät päässeet katsomaan ottelua.
Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin osoitti syyttävän sormensa suoraan Liverpool-kannattajiin. Pariisiin oli saapunut arviolta 30 000–40 000 Liverpool-kannattajaa, joilla ei ollut lippua finaaliotteluun.
– Tuhannet brittiläiset "kannattajat" runnoivat tiensä porteille joko ilman pääsylippua tai väärennetyllä lipulla ja käyttäytyivät väkivaltaisesti turvajärjestelyistä vastaavia henkilöitä kohtaan, Darmanin sanoi Twitterissä.
Real Madrid voitti Liverpoolin loppuottelussa 1–0.
"En ole uhka"
Liverpool tuomitsi täysin ottelun turvajärjestelyt ja kannattajiinsa kohdistuneen käytöksen.
– Olemme erittäin pettyneitä stadionin sisäänpääsyyn liittyvistä ongelmista ja tapahtuman turvallisuuden pettämisestä, jonka Liverpoolin kannattajat kohtasivat Stade de Francella, seura tiedotti.
– Tämä on Euroopan jalkapallon suurin ottelu, eikä kannattajien pitäisi kokea asioita, joita olemme todistaneet tänä iltana. Olemme virallisesti pyytäneet tutkintaa näiden hyväksymättömien ongelmien syistä.
Liverpoolilla on stadiononnettomuuksista traagista historiaa, joka on seuran muistissa ikuisesti. Hillsborough'n katsomotungoksesta johtunut onnettomuus vaati 97 Liverpool-kannattajan hengen vuonna 1989.
– Olen todella stressaantunut. Olen opettaja enkä ole koskaan saanut pippurisumuttimesta. En ole tehnyt mitään väärää, en ole uhka, Liverpool-kannattaja Pete Blades sanoi ottelun jälkeen AFP:lle.
– Olin Hillsborough'n onnettomuudessa 1989 ja tänään tapahtunut noudatti samaa kaavaa. He (järjestäjät) avasivat portit ja sitten sulkivat ne. Olen niin vihainen. Ranska on pettänyt itsensä, 57-vuotias Blades sanoi ja syytti poliisia tarpeettomasta voimankäytöstä.
Uefan järjestelyt pettivät myös viime kesänä miesten EM-finaalissa Lontoossa. Englannin ja Italian välinen loppuottelu muistetaan osaltaan siitä, kun useat liputtomat kannattajat rynnivät Wembleyn stadionille ennen ottelun alkua.