Valioliigan tähtipelaaja sai yhdyskuntapalvelua kissansa potkimisesta – ja viiden vuoden kissanpitokiellon

Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaavan West Hamin ranskalaispuolustaja Kurt Zouma on tuomittu yhdyskuntapalveluun 180 tunniksi eläinsuojelulain rikkomisesta, kertoi muun muassa BBC. Syyllisyytensä lemmikkikissansa potkimiseen ja läimäyttämiseen myöntänyt Zouma, 27, sai oikeudelta lisäksi viiden vuoden kissanpitokiellon.

Zouma potki helmikuussa bengalikissaansa, heitti kissaa kenkäparilla, läimäisi kissaa päähän ja vannoi tappavansa tämän. Zouman pikkuveli Yoan kuvasi tapahtuman ja jakoi videon sosiaalisessa mediassa. Yoan Zouma tuomittiin 140 tunnin yhdyskuntapalveluun.

– Kumpikin teistä oli osallisena tässä häpeällisessä ja tuomittavassa toiminnassa lemmikkiä kohtaan. Kissa odotti teiltä huolenpitoa, mutta tuona helmikuisena päivänä ette sitä antaneet. Teidän pitää tiedostaa, että (moni) katsoo teitä ylöspäin ja moni nuori ihminen haluaa olla kaltaisenne, tuomari Susan Holdham ripitti Zouman veljeksiä.

West Ham totesi tuomion jälkeen toivovansa, että Kurt Zouma "oppii virheestään". Seura antoi tapauksesta pelaajalle 250 000 punnan sakon ja kertoi tämän myös menettäneen "huomattavan" sponsorisopimuksen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut