Taistelu miesten Superpesiksen kellariosastolla kiristyi tiistaina huomattavasti, kun Kankaanpään Maila otti kahden pisteen voiton Satakunnassa vierailleelta Pattijoen Urheilijoilta lukemin 1–0 (1–1, 3–2). KaMan voitot on nähty neljän viimeisimmän kotiottelun aikana.
– Peli noudatteli tuttua kaavaamme. Ulkopeli mahdollisti voittamisen, mutta sisäpelissä on turhan nahua. Tällä kertaa se onneksi riitti kuitenkin voittoon, kommentoi KaMan voittojuoksun sivaltanut jokeri Miikka Riikonen.
Raahelaiset kävivät avausjaksolla johdossa Martti Viitasalon kotiutuksella, jonka kuittasi tasoituksen sivaltanut Sami Mikkolanaho. Toisen jakson ratkaisu nähtiin viimeisen vuoroparin aloittavalla. Riikonen sivalsi etutilanteessa läpi kakkosluukusta. Hän ei lähtenyt yrittämään kunnaria, mutta Severi Piispanen ja ykköseltä lähtenyt Perttu Olli toivat tavalliset juoksut johtotilanteeseen 3–1.
KaMan palkitut olivat jokeri Riikonen (7 kärkilyöntiä/8 yritystä) ja kaksi juoksua tuonut ykkösvahti Olli (6/8). PattUn parhaimmistoa olivat lukkari Topi Stil (2/4) ja kaksi juoksua lyönyt jokeri Juuso Keski-Koukkari (4/7).