Pitkälti toistakymmentä suomalaisurheilijaa jännittää yleisurheilun MM-rankingia loppuviikkoon

Yli 20 suomalaista kilpailee heinäkuussa yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Yhdysvalloissa, arvioi Urheiluliiton huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen STT:lle. Maanantaina Urheiluliitto täydensi MM-joukkuetta kahdella tulosrajan saavuttaneella urheilijalla, sillä Eugenen MM-areenalle valittiin aitajuoksija Viivi Lehikoinen ja keihäänheittäjä Oliver Helander.

Lehikoinen alitti 400 metrin aidoissa MM-rajan, kun hän juoksi ennätyksensä 54,96 Genevessä Sveitsissä kuluvan kuun puolivälissä. Helander saavutti keihään MM-rajan jo viime vuonna, mutta nosti osakkeitaan pari viikkoa sitten heittämällä Turussa Paavo Nurmen kisoissa ennätyksensä 89,83.

Helander on pitänyt yleisurheilufaneja jännityksessä, koska ei kilpaillut Turun jälkeen Kuortaneella runsas viikko sitten eikä juhannuksena Oulussa lähentäjälihaksen tuntemusten takia. Hänellä ei kuitenkaan ole vammaa.

– Oliver kävi Seinäjoella magneettikuvassa maanantaina. Mitään vammaan viittaavaa ei löytynyt. Suunnitelmana on, että hän kilpailee Timanttiliigan Tukholman kilpailussa torstaina, kertoi Helanderin valmentaja Tero Pitkämäki Urheiluliiton tiedotteessa.

MM-joukkue täydentyy perjantaina

Urheiluliitto on nimennyt kisoihin 13 urheilijaa, mutta kisoihin jo valittu, suolisto-ongelmista kärsinyt juoksija Sara Kuivisto keskittyy elokuun EM-kisoihin. Saman tekee kolmiloikkaaja Simo Lipsanen.

MM-kisavalinnat kääntyvät lopulliseen muotoonsa perjantaina, kun Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingit varmistuvat. Lajeihin otetaan eri määrä urheilijoita, moniottelujen 24:stä maratonin sataan juoksijaan. Kenttälajeihin pääsee 32 urheilijaa/laji, ratajuoksuihin haarukassa 27–56 ja kävelyihin 60.

Suomalaisista ranking on toistaiseksi suosiollisin aitajuoksija Reetta Hurskeelle, keihäänheittäjä Lassi Etelätalolle, korkeushyppääjä Ella Junnilalle, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelälle, seiväshyppääjä Mikko Paavolalle ja moukarinheittäjä Tuomas Seppäselle.

– Heidän MM-paikkansa ei ole vielä 100-prosenttisen varma, mutta lähellä, Salonen arvioi STT:lle ja luetteli kymmenkunta muutakin suomalaista, joilla on saumoja MM-paikkaan. Heihin kuuluvat muun muassa aitajuoksija Elmo Lakka, pituushyppääjä Kristian Pulli sekä Oulussa keihäskaarensa ennätysluvuille kiskaisseet Sanne Erkkola ja Toni Keränen.

Epävarmuustekijät ratkeavat viikon edetessä. Viikonloppuna useissa maissa kilpailtiin kovatasoisia kisoja, ja eri maista odotetaan tietoja siitä, jäävätkö jotkut urheilijat vammojen takia pois.

– Auki on myös se, mihin lajeihin pienet yleisurheilumaat asettavat ainoat MM-urheilijansa, Salonen kertoi.

MM-kisat kilpaillaan Eugenessa 15.–24. heinäkuuta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut