Suomen viihdyttävintä lätkää, kuuluu kotimaisen jääkiekon toiseksi korkeimman sarjatason Mestiksen iskulause. Rinnalle voisi lainata sarjakuvalehti Korkeajännityksen iskulauseen Maalla, merellä ja ilmassa, sillä torstaina alkavalla kaudella linja-automatkailun lisäksi tutuiksi tulevat autolautat ja lentokoneet.
Maantieteellisesti Mestis on Suomen laajin jääkiekkosarja, jota pelataan Jääkiekkoliiton jokaisella alueella. Siihen ei pysty edes pullataikinan tavoin paisunut Liiga, joka kelpuutti viime vuosikymmenellä mukaansa Mestiksen silloiset kärkiseurat Sportin, KooKoon ja Jukurit.
Mestis uhkasi kuihtua, mutta selvisi taloudelliselle kasvu-uralle ennen koronapandemiaa. Koronan uhriksi jäi perinteinen Savonlinnan Pallokerho, mutta sarja säilytti joukkuemääränsä 14:ssä laajentumalla Latviaan.
HK Zemgale on urheilullisesti kysymysmerkki, mutta seurojen keskuudessa tulokas on otettu vastaan suopeasti. Tosin kasvavat matkakustannukset hirvittävät jo entuudestaan pitkien pelimatkojen sarjassa.
Joensuun Kiekko-Pojille SaPKo oli lähivastustaja, mutta tilalle tuli kaukainen tuntematon.
– Matkakustannukset nousevat muutenkin. Rovaniemen-reissukaan ei ole samanhintainen kuin viime vuonna, JoKP:n manageri Jaakko Lipponen muistutti.
Hintojen nousu näkyy jokaisen seuran, mutta erityisesti sarjan pisimpiä pelimatkoja istuvan Rovaniemen Kiekon kassassa.
– Jonkin verran matkakustannukset nousevat, mutta odotettua vähemmän. Polttoaineen hinnan nousun ja Latvian-reissun myötä kulut kasvavat noin 20 000 euroa, RoKin toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta sanoi.
Kevyempi kuin Etelä-Suomen reissu
Ammattilaistahdilla pelattavassa sarjassa matkustamiseen käytetty aika syö arvokasta harjoitus- ja palautumisaikaa.
JoKP aikoo matkustaa Latviaan maanteitse ja meritse, mutta RoKi ottaa avuksi lentokoneen.
– Etelä-Suomen reissuihin verrattuna se on kevyempi reissu. Lentäminen oli edullisempi vaihtoehto kuin bussilla ja lautalla meneminen, Kankaanranta avasi.
Vantaalta pääsisi sukkelasti sekä ilmaan että merelle.
– Olemme selvittäneet molempia vaihtoehtoja. Paljonko maksaa ja kumpi on käytännöllisempi, Kiekko-Vantaan hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Kai Sointu sanoi.
Kiekko-Vantaa pärjää omillaan
Pelaajavirran kääntyminen KHL:stä pois ei tuo suoraan pelaajia Mestikseen, mutta pudottaa Euroopan pääsarjoista pelaajia alemmille tasoille. Näillä markkinoilla Mestis on haluttu paikka, koska sarjasta voi nousta Liigaan tai johonkin muuhun Euroopan pääsarjaan.
Viime kauden jälkeen tässä onnistui esimerkiksi JoKP:n tshekkihyökkääjä Nicolas Werbik, jonka Mestiksen pelaajat valitsivat sarjan parhaaksi pelaajaksi. Nyt hän edustaa SaiPaa.
– Ei se ole salaisuus, että (uusi vahvistus) Denis Kusy on soittanut Werbikille (ja kysynyt), millainen porukka olemme ja miten olemme hoitaneet asiat. Hän kieltäytyi aika isosta sopimuksesta Keski-Euroopassa, kun halusi meille, Lipponen avasi.
Myös Kankaanranta, Sointu ja Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro allekirjoittavat ajatuksen Mestiksen toimimisesta ponnahduslautana.
– Siihen pitää pyrkiä ja sitä pitää vahvistaa, että voisimme olla haluttu kasvattajasarja, Aro kiteytti.
KHL:n länsiulottuvuuden mureneminen vaikuttaa Mestikseen yksittäisten pelaajien lisäksi myös joukkuemittakaavassa. Latvia haluaa kehittää jääkiekkoiluaan, ja maan ykkösseuran Riian Dynamon KHL-retken päätyttyä kansallisen sarjan mestari Zemgale suuntasi katseen Suomeen.
Jokerien KHL-taipaleen katkeaminen vaikutti Mestiksestä eniten Kiekko-Vantaan toimintaan.
– Lähtökohdat ovat olleet erilaiset aikaisempiin kausiin verrattuna, kun meillä ei ole lainapelaajia Jokereista. Olemme liikkeellä omilla sopimuspelaajilla, Sointu sanoi.
Häneen mukaan tässä on hyvät puolensa.
– Kesä ja alkusyksy on päästy valmistautumaan omilla pelaajilla. Kaikki pelaajat ovat olleet paikalla, joten joukkueen yhtenäisyys on parantunut.
JoKP haluaa Liigaan
Sointu nosti suosikeista puhuttaessa esille Kiekko-Espoon, hallitsevan mestarin Imatran Ketterän, JoKP:n ja Iisalmen Peli-Karhut.
Kiekko-Espoo avasi elokuussa STT:lle liigatavoitteitaan, mutta myös JoKP aikoo olla mukana, kun kabinetin ovi jossain vaiheessa aukeaa.
– Voimme puhua täällä Liigasta samalla tavalla kuin Espoossakin. Taisimme tehdä Mestis-seuroista parhaan taloudellisen tuloksen ja toisen plussavuoden putkeen, Lipponen paalutti ja lisäsi tulevan halliremontin kohentavan olosuhteet liigatasolle.
Mestiksen yllä on tummiakin pilviä.
– Olen huolissani inflaatiotasosta, ruoan hinnan, korkojen ja sähkön hinnan noususta. Ensimmäiset asiat, joista ihmiset tinkivät kulutuksessaan ovat, ettei mennä niin usein ravintolaan syömään, elokuviin tai kiekkomatsiin. Se huolestuttaa, Sointu tuumi.
Aron mukaan yritysmyynti on kehittynyt sarjassa.
– Mutta mikä on kuluttajien ostovoima? Tulevatko he peleihin ja kuinka paljon he ovat valmiina käyttämään rahaa?