Jalkapallon miesten MM-lopputurnauksessa Qatarissa pelataan tänään avausottelut alkulohkoissa C ja D. Kisojen suursuosikeista MM-pelinsä avaavat Argentiina lohkossa C ja puolustava mestari Ranska lohkossa D. Kisojen ainoa Pohjoismaa Tanska on sekin kentällä.
Argentiina kohtaa Saudi-Arabian jo kello 12 alkavassa ottelussa, ja lohko C täydentyy Meksikon ja Puolan kello 18 alkavalla kohtaamisella. Tanska avaa D-lohkon kello 15 alkavalla ottelulla Tunisiaa vastaan ja Ranska saa vastaansa Australian kello 21.
Argentiinan ikoninen jalkapallotaikuri Lionel Messi aloittaa huikean uransa viidennen ja luultavasti viimeisen MM-lopputurnauksensa. Maailmanmestaruus puuttuu kaiken muun voittaneen Messin meriittilistalta, ja MM-avausottelun aattona mies kertoi lähtevänsä kisoihin "tekemään kaikkensa".
– Tämä on luultavasti viimeinen MM-turnaukseni, viimeinen mahdollisuuteni tehdä todeksi se meidän kaikkien suuri unelma. En tiedä, olenko onnellisimmillani, mutta olo on mahtava. Olen vanhempi, kypsempi, haluan tehdä kaikkeni ja elää kisat täysillä ja nauttia jokaisesta hetkestä, Messi tunnelmoi.
Messi harjoitteli viime päivinä pariin kertaan erillään joukkueesta, mutta 35-vuotias Argentiinan pelin sielu haihdutti huolia pelikunnostaan Saudi-Arabiaa vastaan.
– Minulla oli (pieni) kolhu, ja harjoittelin muista erillään varotoimenpiteenä. Ei siinä mitään epätavallista ollut.
Lähtökohdat kisoihin Argentiinalla ovat viime vuosien vireen perusteella mainiot: joukkue on pelannut 36 viimeisintä otteluaan tappiotta.
– Kun kilpailet parhaita vastaan, sinun on tuotava peliin kaikki energia ja motivaatio. Se on se mikä on kaunista urheilussa, ja joskus yllätyksiä sattuu, Saudi-Arabian ranskalaisvalmentaja Herve Renard pohdiskeli joukkueensa näkymiä tiistain päiväpeliin.
Ranskan toiveet Mbappen harteilla
Kesällä 2018 Venäjällä maailmanmestaruutta juhlinut Ranska koki kovan iskun juuri kisojen alla, kun hyökkääjätähti Karim Benzeman turnaus päättyi ennen alkuaan loukkaantumisen takia. Joukkueelta puuttuu monta muutakin runkopelaajaa, ja menestyspaineet ovat yhä enemmän Venäjän kisojen sankarin Kylian Mbappen harteilla.
– Hän on yhä nuori pelaaja, vain hieman vähemmän nuori kuin neljä vuotta sitten. Mutta hän teki todella tärkeitä juttuja jo tuolloin, ja sen jälkeen hänestä on kasvanut kypsempi ja yhä arvostetumpi pelaaja. Ei hänellä ole sen enempää vastuuta kannettavanaan joukkueessa kuin ennenkään, mutta hänellä on aina ollut taito ratkaista ja sitä me tarvitsemme, Ranskan valmentaja Didier Deschamps totesi 23-vuotiaan Mbappen merkityksestä.
Venäjän kisoissakin Ranska avasi turnauksensa kohtaamalla Australian, ja tarvitsi loppuvaiheessa tulleen Australian oman maalin voittaakseen 2–1. Nyt monikaan ei odota yhtä tasaista vääntöä.
– Heillä on kilpailukykyinen joukkue, ja heidän itseluottamuksensa on kasvanut (MM-kisapaikan tuoneen) Peru-voiton jälkeen. Tuollainen rankkarikisavoitto tapaa hitsata joukkuetta yhteen, Ranskan kokenut maalivahti Hugo Lloris kuitenkin varoitti Australiasta.
Saksan avainpelaajiin kuuluva Sane jää loukkaantumisen takia pois
Bundesliigan mahtiseuran Bayern Münchenin avainpelaajiin kuuluva Leroy Sane joutuu jäämään pois Saksan kokoonpanosta sen avausottelussa jalkapallon MM-turnauksessa Japania vastaan. Sane ei loukkaantumisensa takia osallistunut Saksan tiistaisiin harjoituksiin Qatarissa.
Sane on pelannut Bundesliigaa johtavassa Bayern Münchenissä hyvän syyskauden. Hän on tehnyt kaikissa sarjoissa pelaamissaan 19 ottelussa Bayernille kymmenen maalia ja syöttänyt kuusi osumaa.
Nelinkertainen maailmanmestari Saksa ja Japani avaavat MM-taipaleensa keskiviikkona. Niiden lisäksi MM-turnauksen E-lohkossa pelaavat Espanja ja Costa Rica.