Marko Rönkön, 59, ammattijääkiekkoilijan ura käynnistyi HIFK:ssa rakettimaisesti keväällä 1983. Laitahyökkääjä otettiin jo alkaneeseen Helsingin loppuottelusarjaan Jokereita vastaan yllätyksellisesti A-junioreista Paul Högbackan ja Esa Tikkasen tavoin.
– En ikinä uskonut, että meitä nostettaisiin finaaliin pelaamaan. Olimme juuri juhlineet A-nuorien Suomen mestaruutta railakkaasti, Rönkkö muistelee.
Ensin hän pohti, että kutsu kävi täytemieheksi tuuraamaan treeneihin loukkaantuneita. Kukaan ei puhunut peliajasta finaalisarjassa, jota Jokerit johti voitoin 2–0 ja oli 40 vuotta sitten yhden pelin päässä Suomen mestaruudesta.
– Yllättäen meitä sitten infottiin, että huomenna treenien jälkeen hyppäätte kehiin, Rönkkö naurahtaa.
HIFK:n ja koko sarjan junioreiden parhaimmistoa edustanut kolmikko onnistui hyvin. Trio ei ujostellut kirkkaimmissa parrasvaloissa.
– En tiedä, kuka Tupu-Hupu-Lupu-ketjun nimen keksi, mutta ensimmäisen ottelumme jälkeen jo sitä huudettiin. Lehdet kävivät kuumina, Rönkkö kertaa.
Kohu ensimmäisestä veljenpoikavitjasta vain kasvoi, kun HIFK nousi sillasta mestariksi. Rönkkö aprikoi, että he toivat energiaa, joka osaltaan avitti kultakantaan.
– Kylmä totuus on, että hyvä startti voi viedä vaikka kuinka pitkälle.
NHL-odotuksilla englantilaisjäälle
Kovaluisena laitahyökkääjänä tunnetuksi tulleen Rönkön alkutaival jääkiekossa näyttäytyi rosoisena. Perhe muutti Vuosaaresta Kannelmäkeen. Jokerit sai jäädä, ja vantaalaisessa EVU:ssakin tuli piipahdettua juniorina.
– Talossa ei ollut autoa, joten päätin vaihtaa seuraa HIFK:hon, Rönkkö taustoittaa.
– Elin unelmaani, kun sain tehdä keikkahommaa. Koulutkin meinasivat unohtua. Sitä oli niin kiinni kiekossa, että se oli henki ja elämä.
Kohta mestaruuskevään jälkeen Rönkköön kohdistui jättimäiset odotukset. Eräässäkin artikkelissa ennakoitiin kuvien kera, että pian Rönkkö seuraa toista rightin puolelta laukovaa laitahyökkääjää, Jari Kurria, tämän jalanjäljissä.
Sitten vastuu väheni HIFK:ssa, oli saatava uusi alku. Ja taas Rönkkö hämmästytti, sillä hän siirtyi vain 26-vuotiaana silloin ennenkuulumattomasti Englannin pääsarjaan 1989. Ranskalainen visiitti käsitti seitsemän ottelua kahdessa seurassa.
– Pelaaja-agentti ja kykyjenetsijä Matti Väisänen auttoi siirrossa. Ensin tuurasin Whitleyssä loukkaantunutta pelaajaa kuuden pelin verran. Siirryin sieltä Peterboroughiin, Rönkkö perkaa.
Kauppatorista toinen kotikenttä
Rönkön ura olisi jatkunut seuraavaksi Saksassa. Jalkaan oli kuitenkin sattunut niin, että luistinta oli mahdotonta saada sopimaan. Koitti paluu HIFK:hon ja Kauppatorille, jossa myös vaikutti legendaarinen HIFK:n puolustaja Pertti Lehtonen.
– Kesäisin tuli myytyä herneitä torilla. Pääsin niistä hommista myös kätevästi irtautumaan treeneihin. Lehtosen Pepen teltassa tuli monesti istuttua päiväkeitolla.
– Oli se aikaa, Rönkkö naurahtaa.
Hänet arvostettiin usein yhdeksi joukkueensa kovakuntoisimmista.
– On monen asian summa, ettei tie koskaan NHL:ään auennut. Esimerkiksi maajoukkuepelaajavalinnat eivät koskaan osuneet minuun. Sitä kautta väkisinkin olisi tullut nimeä.
Rönkön jääkiekkoympyrä täydentyi 2000-luvun alussa, kun hän ripusti hokkarit naulaan palattuaan Ruotsista Suomeen.
– Jo junioriajoista minulle tuttu Matti Virmanen esitteli silloin uuden areenan, sitten puhuttiin valmennuksesta. Ja niin alkoi taas uusi vaihe uralla, 12 vuotta Jokereissa valmentanut Rönkkö myhäilee.