Niilo Moilanen kiihdytti suomalaisista parhaaseen vauhtiin maastohiihdon maailmancupin viimeisen sprinttikilpailun aika-ajossa. Moilanen ruhjoi perinteisen hiihtotavan karsinnassa kolmanneksi parhaan ajan.
Moilasen edelle ennättivät vain Norjan Johannes Hösflot Kläbo ja Pål Golberg. Moilanen jäi Kläbon kärkiajasta 1,14 sekuntia.
– Tosi kova veto Niilolta, maajoukkuevalmentaja Ville Oksanen totesi.
Moilasella on vastaavat vedot myös Beitostölenistä ja Davosista, kun hän hiihti aika-ajoissa toiseksi ja neljänneksi. Beitostölenissä Moilanen hiihti perinteisen hiihtotavan kilpailussa lopulta kahdeksanneksi.
– Niilo on hiihtänyt tasaisesti koko kauden. Hänellä on ominaisuuksia, joilla pystyy tekemään tulosta. Eli erinomainen tehontuottokyky ja myös jalat ovat hänellä vahvuus, Oksanen jatkoi kehujaan.
Moilasen kehityskohde on tasatyöntö, jolla ratkotaan perinteisen hiihtotavan kirivaihe.
Olli Ahonen oli karsinnan 10:s, Ville Ahonen 17:s, Ristomatti Hakola 22:s, Lauri Mannila 26:s ja Joni Mäki 28:s.
Universiadivoittaja Poikosen vieteri oikeni sprintissä: "Oli kuin olisin unessa hiihtänyt"
Salpausselän kisoissa nähdään pitkän kauden uuvuttamilta urheilijoilta yllättäviä tuloksia. Miesten sprintin aika-ajossa outoja karsiutujia olivat esimerkiksi Ranskan Lucas Chanavat ja Richard Jouve.
Chanavat on sprintticupissa Johannes Hösflot Kläbon jälkeen toisena, ja Jouve on voittanut tällä kaudella kaksi cupin sprinttikilpailua juuri perinteisellä hiihtotavalla.
Suomen joukkueessa katkeamisen koki Verneri Poikonen, joka hiihti Falunin sprintissä 12:nneksi viime viikolla. Nyt hän jäi aika-ajossa sijalle 58.
– Ladulla oli löysä, pirun väsynyt mies. Oli kuin olisin unessa hiihtänyt, Poikonen ihmetteli.
Poikonen voitti tammikuussa opiskelijoiden mestaruuden Universiadeissa ja Falunin sprintin välieräpaikka kruunasi onnistuneen kauden.
Lahdessa kiivas kilpailutahti vaati veronsa.
– Pitkään on jauhettu nyt reissussa. Tässä on ollut viikko melkoista tykitystä. Väliin pitäisi päästä tekemään myös peruskuntolenkkiä, Poikonen jatkoi.
– Sekin varmasti vaikuttaa, etten ole hiihtänyt perinteisen sprinttiä joulukuun jälkeen.
Koko kauteensa Poikonen on toki tyytyväinen Universiadien ja Falunin onnistumisen ansiosta.
– Kausi on mennyt yläkanttiin. Alkukaudesta en uskaltanut laittaa tavoitteeksi maailmancupin välieräpaikkaa, Poikonen korosti.
Kisoihin palannut Pärmäkoski suree Carla-lemmikkiä
Kuusi suomalaista hiihti erävaiheeseen myös naisten sprintin aika-ajossa. Kerttu Niskanen oli suomalaisista nopeimpana 11:s, Jasmi Joensuu 13:s, Jasmin Kähärä 16:s, Anne Kyllönen 17:s, Krista Pärmäkoski 26:s ja Johanna Matintalo 27:s.
Pärmäkoski palasi Salpausselällä kisoihin koronatartunnan aiheuttamalta kolmen viikon kilpailutauolta. Uusin murhe oli 11-vuotiaan lemmikkikoiran Carlan kuolema perjantaina. Pärmäkoski kertoi asiasta Instagramissa, muttei halunnut jatkaa aiheesta Lahdessa.
– Puhutaanko urheilusta, se oli sen verran kova paikka, Pärmäkoski sivuutti asian.
Sprintin aika-ajossa Pärmäkoski totutti kehoaan kilpailutuntumaan.
– En ole tehnyt MM-kisojen jälkeen kuin yhden tehoharjoituksen torstaina, joten en voi olla huippuvireessä, Pärmäkoski totesi.
Pärmäkoski odottaa parempaa virettä maailmancupin viimeiseen kilpailuun eli sunnuntaina hiihdettävään 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtöön.
Naisten sprintin erävaihe alkaa kello 14 ja miesten kello 14.27.