Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vilho Palosaari jättää lentomäkihuipennuksen väliin

Mäkihypyn nuorten maailmanmestaruuden voittanut ja miesten maailmancupissa säväyttänyt Vilho Palosaari päätti kautensa sunnuntaina Lahdessa.

– En lähde Planicaan vaan lähden kotiin, Palosaari paljasti jo lauantaina joukkuemäen kilpailun tauolla.

Maailmancup päättyy tulevana viikonloppuna Slovenian Planican lentomäessä, mutta Palosaari ei ole mukana. Päävalmentaja Janne Väätäinen kertoi STT:lle jo maaliskuun alussa, että Palosaaren päästämistä lentomäkeen mietitään tarkkaan. Pitkän kauden rasitukset painavat 18-vuotiasta nuorukaista, eikä lentomäki ole leikkipaikka.

– Voisi se olla sekin (väsymys) syynä, mutta emme ole tarkemmin puhuneet, Palosaari avasi osaltaan.

Kuusamon Erä-Veikkoja edustava ja Kuopiossa asuva Palosaari on sijoittunut maailmancupissa parhaimmillaan 23:nneksi. Hän ei ole hypännyt aiemmin lentomäestä ja kertoi kiinnostuksestaan jo helmi-maaliskuun taitteessa Planicassa järjestetyissä MM-kilpailuissa.

Ratkaisun hän teki itse.

– Sanoin, että tällä kertaa jää väliin. Katsotaan ensi vuonna, maailmancupin kilpailuissa jatkossa 15 parhaan joukkoon tähtäävä Palosaari sanoi.

Hän leiskautti sunnuntaina tuulen sotkemassa suurmäen kilpailussa 113 metriä. Se riitti 33. sijaan.

– Pohkeet ovat aika lailla hapoilla, kun kiikkuu tuolla ja odottelee hyppyvuoroa, Palosaari jutteli.