Puijo Wolley kukisti tiistaina Hämeenlinnan Lentopallokerhon 3–1 naisten lentopallon Mestaruusliigan toisessa välieräottelussa, ja näin Puijo Wolley johtaa välieräsarjaa voitoin 2–0.
Kaikki kolme A-maajoukkueen kesän ryhmään valittua Puijon pelaajaa pelasivat erinomaisesti. Hilkka Hujanen teki 15 pistettä ja ottelupallon kenttään iskenyt Emilia Kääntä 12 pistettä. Ella Autere otti seitsemän joukkueen 11 torjuntapisteestä ja kokosi 10 pistettä.
Hujasella on 12 A-maaottelua, Autere ja Kääntä eivät niitä ole pelanneet. Hujanen iloitsi joukkueen rohkeudesta pelata.
– On ollut todella hauskaa pelata näitä välieriä. Olen pari kertaa ollut loukkaantuneena, kun pudotuspelejä on pelattu, Hujanen selvitti.
Tiistain ottelu näytti toistavan maanantain kaavaa, sillä Puijon voitettua kaksi erää Hämeenlinna voitti kolmannen selvin numeroin. Mutta nyt Hämeenlinna ei voittanutkaan neljättä erää.
– Kolmas erä on ollut vaikea. Mutta meillä oli vahva luotto omaan tekemiseen ja vaikka vastassa oli laadukas joukkue, niin omalla rohkealla pelillä otimme voiton, Hujanen korosti.
Puijon tehokkain oli hakkuri Reina Tokoku 19 pisteellä. Jenny Mosser teki vieraille 17 ja Adeola Owokoniran 16 pistettä.
Kuusamon Pallo-Karhut otti toisen voiton
Myös Kuusamon Pallo-Karhut otti toisessa välieräparissa toisen voittonsa, kun LP Kangasala kaatui 3–2. Viides erä päättyi Kuusamolle 15–7.
Hakkuri Breana Runnels oli maanantain tapaan joukkueen tehokkain, pisteitä kertyi 27. Yleispelaajat Carlyle Nusbaum ja Madeline Palmer kokosivat 16 pistettä. Vielä viime kaudella Kuusamoa edustanut yleispelaaja Viivi Pyhäjärvi oli 18 pisteellä vieraiden tehokkain.
Myös Kuusamosta valittiin maajoukkuepelaajia. Libero Sanna Häkkinen juhli mestaruutta jo viime kaudella. A-maaotteluita hän on pelannut aiemmin 10.
– Tavoite on tietenkin saavuttaa finaalipaikka jo lauantaina Kangasalan salissa. Oli hieno homma, kun saatiin pidettyä kotietu, Häkkinen sanoi.