Kiinan Wuhanissa näkyy jo valoa tunnelin päässä: autoja palannut kaduille ja ihmisiä ostoskeskuksiin

Wuhanin ostoskadulla näkyy pitkästä aikaa ihmisiä. . AFP. / LEHTIKUVA
STT

STT

Elämä on hiljalleen palailemassa kiinalaiseen 11 miljoonan asukkaan Wuhanin kaupunkiin. Kaduilla näkyy jälleen autoja ja ihmisiä ostoskeskuksissa. Mutta koronaviruspandemian syntysijoilla häilyy edelleen tartuntataudin varjo.

Hubein maakunta ja sen pääkaupunki Wuhan ovat olleet käytännöllisesti katsoen kokonaan kiinni tammikuun loppupuolelta asti. Suurin osa Kiinassa koronaan kuolleista yli 3 300 ihmisestä on juuri Wuhanista ja Hubein maakunnasta, samoin valtaosa Kiinan virallisesti raportoiduista yli 81 600 tautitapauksesta.

Kiinan virallisen tiedon mukaan Wuhanissa ei ole enää ilmennyt uusia koronatapauksia, ja siksi viranomaiset ovat alkaneet höllentää liikkumisrajoituksia kaupungissa sekä sen eristämistä muusta maasta. Tämän seurauksena elämä Wuhanissa on jälleen alkanut elpyä.

Kokonaan kaupunkia ei vielä avata

Wuhanilaiset ovat valmiita suunnittelemaan jo tulevaisuutta.

– Jos emme ponnistele eteenpäin, mikä muu voisi olla ponnistelemisen arvoista, sanoi pienen kahvilan omistaja Waiwai, joka avasi liikkeensä sunnuntaina. Tosin sieltä myydään vain noudettavaksi tarkoitettavia annoksia, jotta asiakkaat voivat noudattaa turvavälejä.

Mutta koska Kiina suojautuu nyt ulkomailta tulevia koronatartuntoja vastaan, Wuhanin viranomaiset sanoivat perjantaina, että täysin tavanomaiseen elämään paluu vie vielä aikaa.

Kiinan hallinto on ohjeistanut kaupungin viranomaisia siitä, että monista liikkumista rajoittavista tiukoista toimista on vielä pidettävä kiinni. Niinpä edelleen rajoitetaan muun muassa ihmisten kokoontumisia.

– On varmasti olemassa edelleen jonkinlainen riski. Ulkopuolelta kaupunkiin tulevilla ihmisillä saattaa olla tartuntoja, joita on saatu ulkomailla, sanoi 26-vuotias Bian, joka toimittaa ruokatavaroita hotelleille.

Ystäviensä kanssa ostoskeskuksessa kulkeva Bian on kuitenkin iloinen, että tunnelin päässä näkyy valoa.

– Tuntuu hienolta. Olen ollut sulkeutuneena kotiini niin kauan, hän sanoo.

Kommentoi

Palvelut