Käännytettyjä Uudenmaan rajalla matkustajamäärään nähden runsaasti sunnuntainakin

Poliisin mukaan maakuntarajalle on ajettu pitkänkin matkan päästä vain siksi, että halutaan tulla käännytetyksi. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Uudenmaan rajalta takaisin käännytettyjä kertyi sunnuntainakin suhteessa enemmän kuin maakunnan eristyksen arkipäivinä. Asiasta kertoi illalla Helsingin poliisin viestintä.

Poliisi toivoo ihmisiltä jatkossa parempaa harkintaa, sillä liikkumisrajoituksilla tavoitellaan koronaepidemian leviämisen estämistä.

Poliisin mukaan takaisin ohjaamiset ja sakotukset on tehty pääsiäisenä rajalla pääosin ilta- ja yöaikaan.

Rajalla tarkastettiin sunnuntaina osapuilleen yhtä paljon autoja kuin lauantaina, jolloin tarkastuksia tehtiin hieman yli 10 000. Junissa tarkastettiin vuorokaudessa muutama sata matkustajaa.

Poliisi julkaisee sunnuntain rajatarkastusten tulokset maanantaina.

"Maakuntarajan ylittämine n on ollut huviajelua"

Lauantaina Uudenmaan rajan tarkistuspisteillä poliisi ohjasi takaisin 277 ajoneuvoa. Yhteensä maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille 10 123.

Poliisi sakotti 17:ää valmiuslain rikkomisesta.

Junissa poliisi tarkisti lauantain aikana 310 ihmisen matkan syyn. 21 matkustajaa ohjattiin palaamaan ja 3:lle kirjoitettiin sakkoja.

Ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista kertoo huomattavaa olevan, että takaisin ohjaamiset ja sakotukset tehtiin pääasiassa ilta- ja yöaikaan.

– Tämä kertoo piittaamattomuudesta. Maakuntarajan ylittäminen on ollut huviajelua, ja sitä on perusteltu muun muassa kavereiden tapaamisella. Uudenmaan maakuntarajalle on ajettu pitkänkin matkan päästä ainoastaan siinä tarkoituksessa, että halutaan tulla käännytetyksi, Lehtinen sanoo.

Poliisin mukaan sama ilmiö on ollut havaittavissa myös aiempina iltoina ja öinä pääsiäisenä. Poliisi toivoo ihmisiltä jatkossa pitkäjänteisyyttä ja parempaa harkintaa, sillä liikkumisrajoituksilla tavoitellaan koronavirusepidemian leviämisen estämistä.

Poliisi valvoo liikennettä pääsiäisenä Uudenmaan maakuntarajalla noin 40 tarkastuspisteellä ja liikkuvalla valvonnalla.

Kommentoi

Palvelut