Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Telian toimitusjohtajana väliaikaisesti toiminut Luiga jättää yhtiön

Teleyhtiö Telian vt. toimitusjohtajana toiminut Christian Luiga jättää yhtiön.

Yhtiön talousjohtaja Luiga hoiti toimitusjohtajan työtä väliaikaisesti viime syyskuusta alkaen. Yhtiön uusi toimitusjohtaja on brittiläinen Allison Kirkby, joka valittiin tehtävään viime vuoden lokakuussa.

Kirkby on viimeksi toiminut tanskalaisoperaattori TDC:n toimitusjohtajana. Hän kiitti Luigaa tämän urasta Telialla ja työstä yhtiön johdossa.

Luigan viimeinen työpäivä Telialla on syyskuun puolivälissä. Hän aloitti työt yhtiössä vuonna 2009 ja kutsuu yrityksen johdossa viettämiään vuosia palkitseviksi.

– Kaikki hyvät asiat päättyvät kuitenkin aikanaan, ja harkinnan jälkeen olen todennut, että tämä on minulle oikea aika jättää Telia, Luiga sanoi tiedotteessa.