Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teinipojan epäillään huijanneen naapuriltaan yli 28 000 euroa – tarina kommandopipoisista kiristäjistä paljastui keksityksi

16-vuotiaan pojan epäillään huijanneen nelikymppiseltä naapuriltaan yli 28 000 euroa tekaistulla tarinalla jengirikollisista. Helsingin poliisin nuorisoryhmä tutkii tapausta epäiltynä törkeänä kiristyksenä.

Tapahtumaketju sai poliisin mukaan alkunsa, kun mies löysi viime keväänä taloyhtiön varastosta aseen näköisen esineen, jonka hän toimitti poliisille. Kyse ei kuitenkaan ollut toimivasta aseesta.

Tänä vuonna alkuvuodesta mies tapasi nakkikioskilla joukon poikia, joista yksi oli naapurin poika. Mies oli humalassa eikä poliisin mukaan muista, mistä kioskilla keskusteltiin.

Mies kertoi poliisille kuulleensa pian tapaamisen jälkeen, kuinka naapurin pojan parvekkeella puhuttiin hänen löytämästään "aseesta" ja siitä, kuinka mieheltä lähtisi henki, jos piti paikkansa, että hän vei "aseen" poliisille.

Poliisin mukaan mies oli mennyt naapuriin sopiakseen asian. Ovelle tullut naapurin poika oli vaikuttanut ensin hämmästyneeltä, mutta luvannut sitten "kysellä tyypeiltä", keiden kanssa mies oli puhunut nakkikioskilla aseesta. Myöhemmin poika lähetti miehelle tekstiviestin ja kertoi, että jos jengirikolliset saisivat sekä pojalta että mieheltä 200 euroa, asia olisi sovittu. Mies lupautui maksamaan sekä omansa että pojan osuuden.

Rahoja kätköihin rappukäytävään ja puukasoihin

Kiristys jatkui poliisin mukaan yli kuukauden, jonka aikana mies toimitti pojalle useissa erissä yhteensä yli 28 000 euroa. Hän jätti rahat erilaisiin piilopaikkoihin, esimerkiksi taloyhtiön rappukäytävään ja puukasojen rakoihin. Mies uskoi, että sekä häntä että poikaa kiristettiin, vaikka kaikki yhteydenpito väitettyihin kiristäjiin tapahtui pojan kautta.

Lopulta mies koki tilanteen niin uhkaavaksi, että muutti hotelliin ja ilmoitti asiasta poliisille. Poliisi otti kiinni ja pidätti pojan.

Poika kertoi ensin kuulusteluissa tarinoita postiluukusta tulleista kiristyslapuista ja kommandopipoisista miehistä, jotka ottivat hänet auton kyytiin. Pojan puhelimesta löytyi kuitenkin video, jossa hän istui sohvalla ja heitteli seteleitä ilmaan. Lopulta hän myönsi keksineensä uhkaustarinan ja käyttäneensä naapurilta saamansa rahat itse. Rahat kuluivat esimerkiksi vaatteisiin, taksilla ajeluun ja nettipelaamiseen.

Poliisi takavarikoi pojan asunnosta muun muassa vaatteita, peliohjaimen ja noin viisi euroa rahaa sekä muutaman gramman marihuanaa. Poliisin mukaan poika talletti helmi-maaliskuun aikana pelitililleen noin 20 000 euroa ja sieltä oli nostettu noin 10 000 euroa.

Tapauksen tutkinta on poliisin mukaan loppusuoralla.