Prinssi Andrew'n asianajajat vakuuttivat prinssin tarjoutuneen kolmasti auttamaan Epstein-tutkinnassa – amerikkalaisten mukaan prinssi ei ole auttanut lainkaan

Britannian prinssi Andrew. AFP / LEHTIKUVA

STT

Britannian prinssi Andrew'n asianajajat kiistivät maanantaina amerikkalaistutkijoiden väitteet, joiden mukaan prinssi ei olisi tehnyt minkäänlaista yhteistyötä seksuaalirikoksista epäillyn liikemiehen Jeffrey Epsteinin mahdollisten rikosten tutkinnassa.

Asianajajien mukaan Andrew olisi tarjoutunut ainakin kolmesti tänä vuonna auttamaan tutkinnassa.

Amerikkalainen NBC News kertoi maanantaina, että Yhdysvaltain syyttäjäviranomaiset ovat lähettäneet prinssille virallisen kutsun kuulemiseen Britannian hallituksen välityksellä.

Pyyntö tehtiin keskinäisen laillisen avunannon sopimuksen (MLAT) pohjalta, mikä on viranomaisten mukaan tällaisessa yhteydessä harvinaista. Toimenpiteen tarkoitus on varmistaa, että tutkinta on mahdollisimman perusteellinen.

Liittovaltion syyttäjä Geoffrey Berman kertoi maaliskuussa harkitsevansa oikeustoimia sen jälkeen, kun prinssi Andrew'n edustajat olivat kieltäytyneet kuulemisesta.

Prinssi on julkisuudessa vakuuttanut olevansa valmis auttamaan kaikin tavoin tutkinnassa.

Prinssi Andrew oli läheisissä väleissä jo kertaalleen seksuaalirikoksista tuomitun Epsteinin kanssa. Oikeudenkäyntiä odottanut Epstein tappoi itsensä vankeudessa elokuussa.

Prinssi Andrew on kuningatar Elisabetin toinen poika. Hän on kruunuperimysjärjestyksessä kahdeksantena.

Kommentoi