Miltä näyttää Suomen talous? – Valtiovarainministeriö julkistaa tuoreimman katsauksensa

Huhtikuussa ministeriö ennusti, että Suomen talous supistuu tänä vuonna 5,5 prosenttia. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Valtiovarainministeriö julkistaa tänään tuoreimman taloudellisen katsauksensa. Katsauksessa käsitellään talousnäkymiä sekä talouspolitiikkaa ja julkista taloutta.

Huhtikuussa ministeriö ennusti, että Suomen talous supistuu tänä vuonna 5,5 prosenttia. Tuolloin arvioitiin, että koronaviruksen leviämistä rajoittavat sulkutoimet syövät bruttokansantuotetta eniten vuoden toisella neljänneksellä, minkä jälkeen kasvu elpyy.

Ministeriö ennakoi huhtikuussa, että talous kääntyisi taas nousuun tulevina vuosina. Ennusteen perusteena oli se, että rajoitustoimet ovat voimassa kolme kuukautta.

Kommentoi

Palvelut