21 vuoden vankeustuomion saanut ex-poliisipäällikkö pääsi Norjassa vapaaksi

Jensen kuvattuna perjantaina oikeudessa. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT-NTB

Perjantaina 21 vuodeksi vankilaan tuomittu norjalainen entinen poliisipäällikkö Eirik Jensen päästettiin lauantaina vapaaksi.

Hovioikeus tuomitsi Jensenin perjantaina vankeuteen törkeästä korruptiosta ja avunannosta huumeiden salakuljetukseen. Jensen on ilmoittanut valittavansa tuomiosta.

Jensen oli odottanut perjantaina saamaansa tuomiota vapaalla jalalla, mutta hänet otettiin kiinni pian tuomion julistamisen jälkeen. Lauantaina Oslon käräjäoikeus kuitenkin päätti, että Jensen on päästettävä vapaaksi. Käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu, mutta valitus käsitellään maanantaina. Ainakin siihen asti Jensen on vapaa mies.

Entinen huumepoliisin päällikkö

Jensen työskenteli aiemmin päällikkönä huume- ja jengirikollisuuden parissa Oslon poliisissa. Huumeita Norjaan salakuljettaneen liigan johtaja Gjermund Cappelen kertoi oikeudenkäynnissä salakuljettaneensa 20 vuoden aikana Norjaan suuria määriä huumeita. Cappelenin mukaan tämä oli mahdollista, sillä Jensenin koodatut tekstiviestit auttoivat salakuljetuksessa. Cappelen sanoo Jensenin saaneen vastineeksi palveluistaan rahaa.

Cappelenin oma tuomio lyheni 15 vuodesta 13 vuoteen, koska hän auttoi viranomaisia tutkinnassa.

Tapauksessa useita käänteitä

Jensenin tapauksessa on riittänyt erikoisia käänteitä. Hänet pidätettiin rikoksista epäiltynä vuonna 2015. Vuonna 2017 hän sai Oslon käräjäoikeudesta 21 vuoden tuomion törkeästä korruptiosta ja avunannosta huumeiden salakuljetukseen.

Jensen valitti tuomiosta ja valitusoikeuden valamiehistö katsoi ennätysmäisen pitkän harkinnan jälkeen Jensenin syyllistyneen korruptioon, mutta vapautti tämän huumausainerikossyytteistä.

Tuomarit, joiden ei ole pakko noudattaa valamiehistön kantaa, olivat eri mieltä ja katsoivat molempien syytteiden kuuluvan yhteen. Siksi koko juttu käsiteltiin uudelleen uuden tuomarin johdolla.

Keskustelu