EU:n ulkoministerit kokoustavat tänään – esille noussee ainakin Hongkongin tilanne

Financial Timesin lähteiden mukaan Saksa ja Ranska haluavat, että EU lopettaisi poliisivälineiden, esimerkiksi kyynelkaasun ja kumiluotien, viemisen Hongkongiin. Kuva Hongkongista on heinäkuun alusta. AFP / LEHTIKUVA

STT

EU-maiden ulkoministerit ovat tänään koolla Brysselissä. Kokouksessa noussee esiin ainakin Hongkongin tilanne. Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Financial Timesin lähteiden mukaan ulkoministerien on tarkoitus keskustella Saksan ja Ranskan ehdottamista toimista Kiinaa kohtaan.

Lehden lähteiden mukaan Saksa ja Ranska haluavat, että EU lopettaisi poliisivälineiden kuten kyynelkaasun ja kumiluotien viemisen Hongkongiin.

Lisäksi maat ehdottavat hongkongilaisten poliittisten aktivistien pitkäaikaisen oleskelun helpottamista ja sitä, että hongkongilaisille opiskelijoille myönnettäisiin enemmän koulutusapurahoja.

Diplomaattien mukaan Saksan ja Ranskan esitys on saanut tukea muilta EU:n jäsenvaltioilta.

Ulkoministeri Haavisto on aiemmin sanonut Helsingin Sanomille, että Suomen hallituksen kanta on, että mahdollisista vastatoimista Kiinalle pitäisi sopia EU-tasolla.

Hongkongissa astui kesäkuun lopussa voimaan Kiinan läpiviemä turvallisuuslaki. Kiistellyn ja laajasti kritisoidun lain myötä muun muassa separatismi, valtion vastainen kumouksellinen toiminta, terrorismi ja vehkeily ulkomaisten voimien kanssa on turvallisuuslaissa kriminalisoitu. Lain muotoilu on niin kattava, että edelleen on epätietoisuutta siitä, mitä kaikkea luetaan kategorioiden alle.

Ensimmäinen fyysinen kokous sitten koronapandemian

Ulkoministerien keskustelun aiheina ovat lisäksi Latinalaisen Amerikan ja Karibian tilanne, EU:n ja Turkin suhteet sekä Lähi-idän rauhanprosessi. Kokous on ensimmäinen EU:n ministeritason fyysinen kokous koronaepidemian puhkeamisen jälkeen.

Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian tilanteen läpikäynti jatkaa ulkoasiainneuvoston keskustelujen sarjaa pandemian globaaleista vaikutuksista eri maanosissa ja EU:n toimista tilanteen helpottamiseksi.

Ulkoministerit keskustelevat lisäksi EU:n ja Turkin välisistä suhteista. Suomi katsoo, että EU:n ja Turkin välistä dialogia ja yhteistyökanavia on jatkettava.

– EU:n Turkki-politiikan tulee olla pitkäjänteistä ja sen on oltava omissa kannoissaan yhtenäinen, ministeriön tiedotteessa sanotaan.

Ulkoasianneuvoston puheenjohtajana toimii unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell. Muita ajankohtaisia keskustelunaiheita ovat Libyan tilanne ja EU-Intia huippukokous.

Keskustelu