UPM vahvisti Jyväskylän vaneritehtaan lakkautuksen – 147 työttömäksi

Jyväskylän vaneritehdas on Suomen vanhin toiminnassa oleva vaneritehdas. Hannu Rainamo / LEHTIKUVA

STT

Metsäyhtiö UPM vahvistaa, että yhtiön Jyväskylässä sijaitseva vaneritehdas lakkautetaan pysyvästi heinäkuun lopussa. Yt-neuvottelut ovat päättyneet, ja niiden tuloksena työt loppuvat 147 työntekijältä.

UPM:n mukaan tehtaan lakkauttaminen vahvistaa yhtiön vaneriliiketoiminnan kilpailukykyä ja liiketoiminnan tulosedellytyksiä pitkällä aikavälillä. Tehtaan sulkemisen odotetaan tuovan noin 11 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Suunnitelmasta tehtaan lakkauttamiseksi UPM kertoi kesäkuun alussa.

Kesäkuussa UPM perusteli suunnitelmaansa sillä, että havu- ja koivuvaneria valmistava tehdas on ollut heikosti kannattava myös erittäin hyvän kysyntätilanteen aikana. Kilpailu koivuvanerimarkkinoilla on kiristymässä, sillä uutta koivuvanerin tuotantoa on rakennettu ja sitä on suunnitteilla erityisesti Venäjälle.

Kommentoi

Palvelut