Suomessa on todettu 43 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on kahden viime viikon aikana todettu 139 koronatartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on raportoitu 43 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viime viikon aikana on todettu 139 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Uusia tartuntoja on kahden viime viikon aikana todettu 358 kappaletta, kun edeltävän kahden viikon aikana luku oli 219.

Kuluneen viikon aikana tartuntoja todettiin THL:n mukaan 205 kappaletta.

THL raportoi uudet koronavirukseen liittyvät kuolemantapaukset sekä sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien määrän maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Keskustelu