Palkansaajakeskusjärjestöt ja Finanssiala vetoavat yhdessä hallitukseen – toivovat asuntolainojen sääntelyesityksien uudelleenarviointia

Erityiseksi huoleksi järjestöt nostavat lainansaannin ehtojen tiukentamisen, mikä niiden mukaan vaikeuttaisi nuorten mahdollisuuksia omistusasumiseen. JARMO STENMARK / LEHTIKUVA

STT

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava ovat julkaisseet yhdessä Finanssiala ry:n (FA) kanssa kannanoton, jossa toivotaan hallitukselta asuntolainojen sääntelyesityksien uudelleenarviointia.

Järjestöt kertovat lähettämässään tiedotteessa pitävänsä valtionvarainministeriön Kotitalouksien velkaantumista rajoittavat makrovakauden valvontavälineet -työryhmän esitysten peruslinjaa monelta osin kannatettavana. SAK, STTK, Akava ja FA kuitenkin ehdottavat kannanotossaan, että esityksiä tulisi arvioida uudelleen nykyisen talouskriisin kokemuksiin perustuen.

Järjestöjen mukaan valtiovarainministeriön työryhmän ehdottamaan tulosidonnaiseen velkakattoon liittyy suuria herkkyyksiä. Erityiseksi huoleksi järjestöt nostavat lainansaannin ehtojen tiukentamisen, mikä niiden mukaan vaikeuttaisi nuorten mahdollisuuksia omistusasumiseen.

Järjestöt ehdottavat positiivisen luottotietorekisterin perustamista luotonantajien avuksi ja luotonhakijoiden ylivelkaantumisen estämiseksi. Lisäksi ehdotetaan pikaluottoyhtiöiden valvonnan siirtoa keskitetysti Finanssivalvonnalle.

Keskustelu

Palvelut