Koronakevät iski siiderimyyntiin – Panimoliitto vastustaa alkoholiveron korotusta

Oluita, siidereitä ja long drink -juomia myytiin kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. KRISTIINA LEHTO / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Suomalaisten panimoiden valmistamien alkoholijuomien myynti laski huhti–toukokuussa viime vuoteen verrattuna, kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.

Panimoliiton tilastojen mukaan oluita, siidereitä ja long drink -juomia myytiin yhteensä 125,2 miljoonaa litraa, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteellisesti eri alkoholijuomista kärsi erityisesti siiderien myynti, joka väheni yli 11 prosenttia. Oluissa suhteellinen muutos oli prosentin verran ja long drink -juomissa runsaat neljä prosenttia.

Kivennäisvesien myynti puolestaan nousi runsaalla kolmella miljoonalla litralla 32,2 miljoonaan litraan. Viime vuoteen verrattuna nousua oli seitsemisen prosenttia. Virvoitusjuomien myynti pysyi muuttumattomana vuodentakaisella tasolla runsaassa 75 miljoonassa litrassa.

Panimoliitto vastustaa alkoholiveron suunniteltua korostusta ensi vuodelle. Se olisi liiton puheenjohtaja Lasse Ahon mukaan kohtuuton raskaan alkuvuoden jälkeen, jonka koronaepidemia aiheutti ravintola-alalle.

– Työllisyyden turvaaminen on nyt nostettava arvokkaimmaksi asiaksi. Se ei tapahdu veroja korottamalla, Aho sanoo tiedotteessa.

Alkoholiveron korottamisen sijaan hallituksen tulisi Ahon mukaan seurata alkoholin matkustajatuonnin kehitystä.

Kommentoi

Palvelut