Viidelle vaaditaan 13 vuoden vankeusrangaistuksia Espoon historiallisen suuresta kokaiinitakavarikosta

Kuorma-auton merikontti Algol-teollisuusyhtiö kemikaalivarastolla Espoossa 17. joulukuuta 2019. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Syyttäjä vaatii viidelle miehelle 13 vuoden vankeusrangaistuksia Espoon historiallisen suuressa kokaiinijutussa. Kyse on yli 176 kilosta 94–100-prosenttista kokaiinia, jonka salakuljetus paljastui joulukuussa espoolaisvarastoon tehdyn hyökkäyksen myötä.

Osa syytetyistä myöntää syytteet osittain.

Hyökkäyksessä viisi naamioitunutta ihmistä tunkeutui Espoon Karapellontiellä sijaitsevaan kiinteistöön, jossa purettiin rahtikonttia. Kontin purkuun osallistunutta kuljettajaa lyötiin pään alueelle ja paikalla olleita ihmisiä uhattiin oikeaa ampuma-asetta jäljittelevällä muovikuula-aseella, poliisi on kertonut. Paikalta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen, mutta epäillyt pääsivät poistumaan paikalta ennen poliisin saapumista.

Kokaiini oli poliisin mukaan piilotettu laillisen rahdin sekaan. Katukaupassa huume-erän arvo olisi ollut jopa yli 25 miljoonaa euroa.

Huumeet tulivat Brasiliasta Rotterdamin kautta Suomeen

Hyökkäyksen jälkeen myöhemmin samana päivänä poliisi otti kahdesta eri henkilöautosta Helsingin Olympiaterminaalilla kiinni viisi ihmistä, jotka olivat poistumassa maasta. Kiinni otetut ovat nyt syytteen saaneet miehet. Neljä syytetyistä on tanskalaisia ja yksi ainakin asuu Ruotsissa. Rikosnimikkeinä asiassa on törkeä huumausainerikos, ryöstön yritys ja rikoksen valmistelu.

Syytetyistä kolmen tanskalaisen ei epäillä olleen hyökkääjien joukossa, vaan heidän epäillään osallistuneen huumerikokseen muuten. Hyökkääjiä olivat poliisin mukaan Olympiaterminaalilla tavoitetut Ruotsissa asuva mies ja neljäs tanskalainen. Heidän lisäkseen hyökkäykseen osallistui poliisin mukaan hollantilaiskolmikko, joiden osalta esitutkintaa ei ole tehty Suomessa.

Poliisin mukaan huume-erästä ainakaan kaikki ei ollut tarkoitettu Suomeen, vaan sitä on ollut tarkoitus viedä maasta. Rahtikontti oli saapunut Suomeen Hollannin Rotterdamin kautta Brasiliasta. Konttia oli poliisin mukaan yritetty purkaa ennen Suomea, mutta siinä ei ollut onnistuttu.

Aiemmin kokaiinia takavarikoitu alle 20 kiloa vuosittain

Espoon kokaiinierä ylittää moninkertaisesti vuosittaiset kokonaistakavarikkomäärät. Esimerkiksi koko vuoden 2018 aikana keskusrikospoliisin ja Tullin yhteenlasketut kokaiinitakavarikot olivat kymmenen kiloa. Vuonna 2017 takavarikoitiin reilut seitsemän kiloa, vuonna 2016 18,5 kiloa ja vuonna 2015 noin yhdeksän kiloa.

Viime vuonna Suomessa takavarikoitiin yhteensä 223 kokaiinia, joten ilmankin Espoon erää, takavarikkomäärä olisi ollut aiempia vuosia selvästi suurempi.

Keskustelu