Japani antautui virallisesti toisessa maailmansodassa 75 vuotta sitten

Japani suostui antautumaan, kunhan keisari saisi säilyttää asemansa valtionpäämiehenä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Japanin antautumisesta toisessa maailmansodassa tulee tänään kuluneeksi virallisesti 75 vuotta.

Japanin valtuuskunta allekirjoitti 2. syyskuuta 1945 antautumisasiakirjan, joka päätti toisen maailmansodan virallisesti.

Käytännössä maa antautui jo aiemmin, kun Japanin keisari Hirohito ilmoitti 15. elokuuta 1945 radiopuheessaan kansalaisille Japanin hyväksyneen liittoutuneiden ehdot. Tätä päivää vietetään Britanniassa ja Japanissa toisen maailmansodan päättymisen muistopäivänä.

Yhdysvalloissa sodan päättymistä ja voittoa Japanista (V-J Day) muistellaan taas tänään.

Tuhoisat atomipommit käänsivät sodan kulkua

Sota oli päättynyt Euroopassa jo kolme kuukautta ennen Japanin antautumista, kun Saksa antautui toukokuussa. Taistelut Yhdysvaltain ja Japanin välillä Tyynellämerellä kuitenkin jatkuivat.

Ratkaisevaksi käänteeksi muodostuivat ihmiskunnan historian ensimmäisten atomipommien pudottamiset Japanin Hiroshimaan ja Nagasakiin 6. ja 9. elokuuta. Tämän jälkeen Japanin hallitus kääntyi antautumisen kannalle. Japani suostui antautumaan, kunhan keisari saisi säilyttää asemansa valtionpäämiehenä.

Japanin antautuminen ei päättänyt vielä täysin toisen maailmansodan taisteluja, sillä Neuvostoliitto valtasi vielä elokuun lopussa ja syyskuun alussa Kuriilien saariryhmän Japanilta.

Keskustelu