New Yorkissa oikeusviranomainen määrää suuren valamiehistön selvittämään mustaihoisen miehen maaliskuista pidätyskuolemaa

Mielenosoitukset jatkuivat Rochesterissa lauantai-iltana jo neljättä päivää. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva / STT

Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltion oikeusministeri on kertonut kokoavansa suuren valamiehistön selvittämään Daniel Pruden maaliskuista kuolemaa.

Mustaihoinen Prude kuoli sairaalassa sen jälkeen, kun poliisit olivat pidätystilanteessa pukeneet hänen päähänsä sylkyhupun ja painaneet hänen kasvojaan maahan kahden minuutin ajan.

Kuolemansyytutkijan mukaan kyseessä oli henkirikos, jonka aiheuttivat "hapenpuutetilan komplikaatiot fyysisen aloillaan pidon yhteydessä". 41-vuotias Prude vietiin tilanteen jälkeen ambulanssilla sairaalaan, jossa hän kuoli noin viikkoa myöhemmin, kun hänet irrotettiin elintoimintoja tukevista laitteista.

Video tapahtumista tuli julki tällä viikolla. Oikeusministerin päätöksestä kertoo muun muassa Washington Post . Sen mukaan suuren valamiehistön tulkinnat tapahtumista voivat johtaa esimerkiksi rikossyytteiden nostamiseen.

– Pruden perhe ja Rochesterin kaupungin yhteisö ovat kokeneet suurta tuskaa ja ahdistusta. Toimistoni asettaa suuren valamiehistön toimimaan osana tätä laajaa tutkintaa, oikeusministeri Letitia James sanoi lausunnossa.

Poliisi puhui yliannostuksesta

Washington Postin mukaan Pruden perhe on syyttänyt viranomaisia tapauksen peittelystä. Paikallinen poliisi on kiistänyt tämän.

Poliisi tosin käsitteli Pruden kuolemaa yliannostuksena, sillä tämän elimistöstä löytyi ruumiinavauksen yhteydessä PCP:tä eli taannoin anestesialääkkeenä käytettyä ja nykyään päihteeksi laskettavaa fensyklidiiniä.

Tarina saavutti myös Rochesterin pormestarin Lovely Warrenin, jonka mukaan paikallinen poliisipäällikkö kertoi hänelle pian tapahtumien jälkeen miehen kuolleen yliannostukseen poliisin huostassa. Warren puhui asiasta tällä viikolla.

Pruden veli on kertonut soittaneensa poliisit apuun Pruden mielenterveysongelmien vuoksi. Päivää ennen kohtalokasta pidätystä hän kertoo vieneensä veljensä sairaalaan arviota varten, mutta tämä oli lähetetty kotiin.

Seitsemän tilanteeseen liittynyttä poliisia on sittemmin pidätetty viroistaan.

Monet reagoivat protestein

Rochesterin kaupungissa on osoitettu Pruden kuoleman vuoksi mieltä. Mielenosoitukset jatkuivat lauantai-iltana paikallista aikaa jo neljättä päivää, kertoo muun muassa paikallinen tv-asema WHAM . Perjantaina protestien kerrottiin muuttuneen osin väkivaltaisiksi. Esimerkiksi paikallisten ravintoloiden sisustusta ja irtaimistoa tuhottiin.

Oikeusministerin päätöstä suuresta valamiehistöstä pidetään viranomaisten yrityksenä vahvistaa tapauksen tutkintaa. Esimerkiksi New Yorkin osavaltion demokraattikuvernööri Andrew Cuomo kiitteli päätöstä tuoreeltaan Twitterissä. Hän vertasi oikeuden toteutumisen lykkääntymistä sen kieltämiseen kokonaan.

– New Yorkin asukkaat ansaitsevat tietää totuuden, Cuomo tviittasi.

Yhdysvalloissa on protestoitu osin väkivaltaisestikin lähes koko kesän ajan poliisin harjoittamaa väkivaltaa ja rakenteellista rasismia vastaan. Laajojen mielenosoitusten alkusysäyksenä oli mustan George Floydin kuolema pidätystilanteessa toukokuussa. Floydin kuoleman jälkeen Yhdysvalloissa on noussut esiin lukuisia tilanteita, joissa poliisi on esimerkiksi ampunut mustaa ihmistä.

Keskustelu