Pariisin "18-vuotias" lihakirvesiskijä valehteli ikänsä – onkin 25

Pariisin viime viikon iskussa haavoittui kaksi ihmistä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pariisissa viimeviikkoisen lihakirvesiskun tunnustanut mies on myöntänyt valehdelleensa ikänsä. Syyttäjä kertoi tiistaina, että mies oli saapunut Ranskaan vuonna 2018 tekaistulla henkilöllisyydellä, jonka avulla hän sai alaikäisille tarkoitettuja sosiaaliavustuksia.

Tutkijat alkoivat epäillä miehen henkilöllisyyttä löydettyään miehen puhelimesta kuvan henkilöllisyystodistuksesta, jossa oli eri nimi ja jonka mukaan mies on todellisuudessa 25-vuotias. Aiemmin hänen on uutisoitu olleen 18 vuoden ikäinen.

Syyttäjän mukaan mies oli lopulta myöntänyt, että henkilöllisyystodistus kuului hänelle. Hän käytti kyseistä identiteettiä myös esiintyessään ennen iskua videolla, jolla hän kertoi aikovansa kostaa Charlie Hebdo -lehden julkaisemat pilakuvat profeetta Muhammadista.

Iskussa haavoittui kaksi ihmistä. Mies on sanonut luulleensa heitä Charlie Hebdon työntekijöiksi.

Keskustelu