Aleksis Kivi -palkinto kirjailija Helena Sinervolle

Kirjailija Helena Sinervo sai tämän vuoden Aleksis Kiven palkinnon. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Kirjailija Helena Sinervo (s. 1961) on saanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Aleksis Kiven rahaston palkinnon.

Palkintolautakunta kuvailee Sinervoa poikkeuksellisen monipuoliseksi kirjailijaksi.

Sinervo on julkaissut 11 runokokoelmaa ja neljä romaania. Lisäksi hän on julkaissut lastenkirjoja ja suomentanut kaunokirjallisuutta.

– Helena Sinervo liikkuu vaivattomasti eri kirjallisten muotojen välillä, siirtyy joka teoksessa uuteen aiheeseen, on vuoroin intiimi ja henkilökohtainen, vuoroin monilla äänillä puhuva ja yhteiskunnan ja maailman tilasta kiinnostunut, kuvailee palkintolautakunnan puheenjohtaja, dosentti Olli Löytty tiedotteessa.

Sinervo on aiemmin palkittu Finlandialla romaanistaan Runoilijan talossa vuonna 2004. Lisäksi hän on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1997 sekä Tanssiva karhu -palkinnon vuosina 2001 ja 2011.

Aleksis Kiven rahaston palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1936. Palkintosumma on 20 000 euroa.

Keskustelu