Trump ja Biden järjestävät huomenna yhtäaikaiset televisioidut keskustelutilaisuudet

Presidenttiehdokkaiden kahdenkeskisen väittelyn sijaan Trump puhuu huomenna NBC-kanavalle Miamissa ja Biden ABC:lle Philadelphiassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen demokraattihaastajansa Joe Biden järjestävät huomenna torstaina yhtäaikaiset televisioidut keskustelutilaisuudet.

Trumpin ja Bidenin oli alun perin tarkoitus osallistua huomenna tv-väittelyyn. Trumpin koronavirustartunnan vuoksi väittely oli määrä järjestää virtuaalisesti, mutta Trump kieltäytyi osallistumasta siihen, ja väittely jouduttiin perumaan.

Huomisissa tilaisuuksissa Trump puhuu NBC-kanavalle Miamissa ja Biden ABC:lle Philadelphiassa.

NBC kertoi saaneensa maan johtavalta koronavirusasiantuntijalta Anthony Faucilta lausunnon, jonka mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Trump enää levittäisi virusta. Varmuuden vuoksi Trump ja NBC:n juontaja pitävät ulkotilaisuudessa kuitenkin turvavälin ja yleisö käyttää kasvomaskeja.

Tilaisuuksien formaatti on town hall -keskustelutilaisuus, jossa ehdokkaat vastailevat yleisöltä tulleisiin kysymyksiin. Myös peruuntunut väittely oli tarkoitus toteuttaa samalla formaatilla.

Keskustelu