Salaliittoteoriaverkosto QAnonilla on Suomessa useita tuhansia seuraajia, jotka uskovat ainakin osaan liikkeen opetuksista.
Liikkeeseen perehtynyt Helsingin yliopiston tutkijatohtori Niko Pyrhönen arvioi STT:lle, että liikkeen aktiiveihin kuuluu Suomessa korkeintaan joitakin kymmeniä ihmisiä.
– Mutta jos puhutaan ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella jotenkin QAnonin vaikutuspiirissä, eli uskovat esimerkiksi joihinkin sen yksittäisiin salaliittoteorioihin, puhutaan useammista tuhansista, hän sanoo.
Liike näkee Trumpin pelastajana
QAnon sai alkunsa kuvanjako- ja keskustelusivusto 4chanilta lokakuussa 2017. Tuolloin "nimimerkki Q" alkoi julkaista niin sanottuja droppeja, tietynlaisella koodikielellä kirjoitettuja viestejä, joiden QAnonin kannattajat uskovat antavan vihjeitä suuresta suunnitelmasta ja tulevista tapahtumista.
Salaliittoteoriassa on lyhykäisyydessään kyse siitä, että maailman uskotaan olevan korruptoituneen, satanistisen valtaeliitin hallussa. Tämä valtaeliitti harjoittaa pedofiliaa suuressa mittakaavassa ja rituaalimurhaa lapsia. Tulossa on kuitenkin "myrsky", jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump johtaa hyvän joukot pahaa vastaan. Tämän vuoksi joukko QAnonissa puhutaan muun muassa pidätyksistä: Trumpin johdolla pidätetään joukoittain valtaeliitin jäseniä, kuten demokraattipoliitikkoja ja median edustajia.
Kannattajat uskovat nimimerkki Q:n takaa löytyvän yhden tai useampia henkilöitä, jotka ovat korkeissa asemissa Trumpin hallinnossa. Mitään todisteita väitteelle ei ole löytynyt.
– Valistunein arvio on, että Q:ta ei ole olemassa. Hän on myyttinen hahmo, jossain määrin hyvin uskonnollinen ajatus. Ei vain siksi, että uskotaan Q:n hahmon olemassaoloon. Keskeisempää on ajatus, että kirjoitusten tulkinta on kuin eräänlaista pyhien tekstien tulkintaa, jonka kautta voidaan selvittää, mitä hän tarkoitti kryptisellä ulostulollaan, Pyrhönen sanoo.
Koronan kielto uusi trendi
Vaikka liikkeen väitteet ovat luonnollisesti hölynpölyä, on se kasvanut ympäri maailmaa. Vahvasti Yhdysvalloissa alkanut liike on levinnyt nyt Eurooppaan, muun muassa Suomeen, Saksaan ja Ranskaan.
Pyrhönen sanoo, että liikkeen seuraajissa on ollut nähtävissä räjähdysmäinen kasvu Euroopassa nimenomaan koronapandemian aikana.
Siihen on hänen mukaansa vaikuttanut se, että koronapandemia on tasapäistänyt uutisia.
– Normaalisti päiväkohtaiset poliittiset kysymykset eivät ole samoja globaalisti, tai se on ainakin harvinaista. Nyt koko globaali uutissykli sisältää joka päivä asioita, jotka ovat samoja ympäri maailman.
Liike on käyttänyt pandemiaa hyväkseen muun muassa kuuntelemalla, millaisia toiveita ihmisillä on liittyen erilaisiin epämukavilta tuntuviin vaatimuksiin, kuten maskin käyttöön.
– Sitten he tarttuvat tällaisiin toiveisiin, ettei pitäisi vaikka käyttää maskia, ja käyttävät niitä ohjelmassaan.
Julkkiskokki levittää liikkeen sanomaa
Maailmanlaajuisesti liikkeen seuraajamääriä on vaikea arvioida, saatikka sitä, miten tiukasti esimerkiksi ryhmää sosiaalisessa mediassa seuraavat sen oppeihin uskovat.
Joitain arvioita ryhmän seuraajamääristä on kuitenkin esitetty. NBC News uutisoi elokuussa , että Facebookin sisäisen selvityksen mukaan sen alustalta on löydetty miljoonia QAnon-ryhmiin kuuluvia tai sen sivuja seuraavia ihmisiä.
Euroopassa liike on saanut jalansijaa etenkin Saksassa. Foreign Policy -lehden mukaan verkoston Youtube, Facebook- ja Telegram-tilejä seuraa yli 200 000 saksalaista.
Saksassa liikkeen äänitorvena on toiminut monia julkkiksia: näihin lukeutuu muun muassa julkkiskokki Attila Hildmann, joka on osallistunut aktiivisesti koronarajoituksia vastustaviin protesteihin. Hän on muun muassa laukonut antisemitistisiä kannanottoja kutsumalla liittokansleri Angela Merkeliä "siionistiksi".
Saksassa liike on vetänyt puoleensa etenkin äärioikeistolaisia, jotka ovat käyttäneet sitä juutalaisvastaisen ja rasistisen sisällön levittämiseen.
Ylipäätään liike on kyennyt muuttamaan agendaansa aina kunkin maan kulttuuriin sopivaksi.
– Liike seuraa sitä, millaiset agendat resonoivat missäkin maassa. Ja juuri nyt ne ovat huomattavan usein samoja, koronakriisiin liittyviä asioita, Pyrhönen sanoo.
Pastelli-QAnon
Liikkeen tyypillistä seuraajaa on vaikea määritellä. Paitsi äärioikeistolaisiin piireihin, Qanon on lisäksi jalkautunut yllättävältä tuntuvaan kohteeseen: jooga- ja hyvinvointivaikuttajien pariin.
Yhdysvalloissa on jo puhuttu "pastelli-QAnonista", jossa liikkeen sanomaa on jaettu kuvapalvelu Instagramissa valokuvissa ja värimaailmoissa, joissa on pikemminkin totuttu näkemään erilaisia motivaatiolauseita.
– Se on aika kiinnostavaa, kun sekä uusnatsien että "kristallihippien" joukosta löytyy samanmielisyyttä liikkeen ajatuksista. On siksi mahdotonta kuvailla, millainen ”keskivertokannattaja” olisi luonteeltaan, Pyrhönen sanoo.
Suomalaisjoogeilta vetoomus liikettä vastaan
Liike on saanut kannatusta myös suomalaisten joogien parissa. Asian nosti keskusteluun joogaopettaja Mia Jokiniva, joka käynnisti tällä viikolla vetoomuksen , jossa hän halusi koota joogaopettajia QAnonia vastaan.
Hän sanoo nähneensä tänä syksynä useiden opettajakollegoidensa sivuilla radikaaleja ulostuloja, joista osa "pudotti hänen leukansa".
– Siellä levitettiin paljon trollien tekemiä videoita ja pseudotutkimuksia, joiden avulla pyrittiin osoittamaan, että koronaa ei ole, Bill Gates ja WHO:n pääjohtaja ovat suuria huijareita ja että koronan valeuutisointi hyödyttää jollakin kummallisella logiikalla vain mediaa ja rokoteyhtiöitä.
Jokiniva muistuttaa, ettei hän voi tietää varmasti, miten tietoisesti QAnonin sisältöä jakaneet kollegat liikettä kannattavat.
– Voi myös olla, että he ovat hyväksyneet sen viestinnän tavat huomaamattaan.
Hän arvioi, että liike on saanut jalansijaa joogien parissa, koska joogan piiriin on mahtunut monia eri teorioita ja erilaisia ihmisiä vaihtoehtoisine elämänkatsomuksineen.
– Toki myös se vaikuttaa, että koko liikunta-ala on taloudellisessa kriisissä koronan ja koronarajoituksien tähden. Se voi ehkä houkuttaa tarttumaan tällaiseen koronan kieltävään ajatteluun.
Hän muistuttaa kuitenkin, että valtaosa hänen kollegoistaan on toivottanut vetoomuksen tervetulleeksi.
– Jooga ei missään nimessä ole ääriajattelua, joka pelaa oikeistopopulistien pussiin, pelkkä ajatuskin näiden asioiden hyväksymisestä joogan piiriin on aivan naurettavaa.
Vaikutusvaltaa vai ei?
Onko QAnonilla sitten aitoa poliittista vaikutusvaltaa? Sekavalta liikkeeltä puuttuu selkeä poliittinen agenda ja johto. Sen Facebook-ryhmissä keskustellaan erilaisista villeistä teorioista, mutta tämä ei ole epätavallista internetin niin sanotussa syvässä päädyssä. Median on kritisoitu jopa liioitelleen liikkeen vaikutusvaltaa.
Pyrhösen mukaan liikkeestä kannattaisi olla huolissaan. Ei siksi, että sillä olisi suoraan ylhäältä tulevaa poliittista vaikutusvaltaa, vaan siksi, että se on omiaan heikentämään luottamusta tiedotusvälineisiin ja demokraattisiin instituutioihin. Tämän kautta se taas voi tuottaa yhteiskunnallista epävakautta.
– Liike ei vaikuta niin, että heillä olisi lonkeroita poliittiseen järjestelmään. Sen sijaan se jäsentää kansalaisten keskuudessa muhivaa tyytymättömyyttä. Tämä tyytymättömyys taas vaatii ratkaisuja, jotka ovat erittäin haitallisia tai mahdottomia toteuttaa. Näin ollen se aloittaa vihan syklin.
Yahoo Newsin näkemän dokumentin mukaan liittovaltion poliisi FBI on määritellyt QAnonin ja muut salaliittoverkostot kotimaisen terrorismin uhaksi. FBI:n mukaan salaliittoteoriat voivat ajaa ihmisiä jopa rikollisiin tai väkivaltaisiin tekoihin. Liike on myös Guardianin mukaan linkitetty erilaisiin väkivallan tekoihin ympäri maailmaa.
Poliitikot hyödyntävät liikettä
Vaikka liikkeellä ei olisi suoraa poliittista vaikutusvaltaa, on maailmalla ja Suomessakin politiikkoja, jotka flirttailevat sen ajatuksien kanssa. Etenkin äärioikeistolla on sormi "QAnonin kannattajien pulssilla", Pyrhönen kuvaa.
– Se on ikään kuin testausareena. Jos joku ajatus - kuten vaikka maskipakkoa vastustavat toimet – saa tulta Q-porukassa, niin etenkin radikaalioikeisto voi lähteä kalastelemaan samoilla apajilla.
Tämä on näkynyt esimerkiksi Saksassa, jossa koronarajoituksia vastustavat protestit ovat keränneet kannatusta äärioikeistolaiselta AFD-puolueelta.
Suomessa taas perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari jakoi tviitin liikkeen aihetunnisteella, mutta kiisti myöhemmin tietävänsä asiasta mitään.
QAnon on saanut valtavasti mediahuomiota. Onko tämä omiaan lisäämään järjestön kannatusta, vaikka media käsittelisi sitä kriittisesti?
– Se ei ole helppo kysymys. Ehkä sellainen ohjenuora voisi toimia, että uutisoitaisiin esimerkiksi siitä, jos korkean profiilin poliitikot tai muut yhteiskunnalliset vaikuttajat tukevat liikettä, Pyrhönen sanoo.
– Mutta se, että rantaudutaan ryhmään tai sen mielenosoituksiin ja tuodaan vain esille sen ajatuksia, se ei ole kauhean vastuullista uutisointia.
Trumpin häviö voi vaikuttaa
QAnonin keskeinen hahmo on ollut Donald Trump. Siksi ei voi olla pohtimatta, miten liikkeeseen vaikuttaa, jos Trump häviääkin marraskuun vaalit.
Pyrhönen arvioi, että keskeisempää on, miten Trump onnistuu jatkamaan näkyvyyttään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kuin se, jatkaako hän presidenttinä.
– Arvioisin, että kyllä (Trumpin häviö) QAnonia haittaisi ainakin vähän, mutta kuinka paljon, on todella vaikea ennustaa, Pyrhönen sanoo.