Kymmenettuhannet ihmiset marssivat Chilessä sunnuntaina maata vuosi sitten ravistelleiden protestien vuosipäivänä.
Pääkaupunki Santiagossa pääosin rauhallisissa mielenosoituksissa ilmeni myös levottomuuksia, kun kaksi kirkkoa sytytettiin palamaan.
Ensimmäinen kirkoista syytettiin tuleen, ja se paloi kokonaan maan tasalle. Toiseen kirkkoon kohdistui taas ryöstelyä, ja myös se yritettiin polttaa, mutta palo saatiin hallintaan.
Chilessä alkoivat vuosi sitten laajat protestit, joissa vaadittiin tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Chilessä järjestetään sunnuntaina kansanäänestys, jossa äänestetään siitä, pitäisikö Chilen luopua diktatuurin aikana laaditusta perustuslaista. Laista luopuminen on ollut yksi mielenosoittajien päävaatimuksista.
Paikallisen toimittajan Victor Hugo de la Fuenten mukaan monet näkevät sunnuntain kansanäänestyksessä mahdollisuuden demokraattisemman Chilen luomiselle.