Ruotsin koronatilanne pahenee, Skånessa kehotetaan välttämään julkista liikennettä ja kauppoja

STT–TT

Ruotsin koronatilanne pahenee, ja tartuntojen määrä kasvoi viime viikolla ennätystahtiin, 70 prosentilla verrattuna edelliseen viikkoon, kertoivat terveysviranomaiset tiistaina.

Valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan tartuntojen määrä alle 60-vuotiaiden aikuisten joukossa kasvaa eniten. Samalla myös tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on lähtenyt kasvuun. Tegnellin mukaan kokonaistilanne ei kuitenkaan ole vielä niin paha, että koko maassa pitäisi suositella maan eri osien välisen matkustamisen lopettamista.

– Erot alueiden välillä eivät ole kovin suuria. Hyvä neuvo on edelleen välttää uusia kontakteja, koska sellaisia syntyy matkustettaessa, Tegnell sanoi.

Tartuntatilanne on vaikea maan eteläosassa, jossa Skånen lääni otti käyttöön erittäin tiukat rajoitukset .

– Meidän täytyy nyt vetää hätäjarrusta, jotta saamme tämän kehityksen pysäytettyä, sanoi läänin tartuntatautilääkäri Eva Melander.

Uppsalan lääniin samankaltaiset suositukset jo aiemmin

Kaikkia Skånen läänissä asuvia tai oleskelevia kehotetaan välttämään julkista liikennettä, kaupoissa käymistä ja ihmisten tapaamista sisätiloissa tapahtuvissa vapaa-ajan toiminnoissa.

Viranomaiset suosittelevat välttämään kauppoja, ostoskeskuksia, museoita, kuntosaleja, uimahalleja, konserttisaleja, kokouksia, urheilukilpailuja ja vastaavia.

Elintarvikekaupoissa ja apteekeissa saa tarpeen vaatiessa käydä. Tiukennetut säännöt ovat voimassa 17. marraskuuta asti, mutta niiden voimassaoloa voidaan jatkaa. Uppsalan läänissä annettiin samankaltaiset suositukset viime viikolla.

Skånen koronatilanne on synkentynyt nopeasti ja tartuntamäärät ovat kasvaneet. Tehohoidossa olevien potilaiden määrä on vuorokauden sisällä noussut viidestä yhdeksään, viranomaiset kertoivat tiistaina. Sairaalahoidossa oli 48 ihmistä. Koronaan liittyviä kuolemia on Skånessa kirjattu 290.

Koko Ruotsissa tartuntoja on varmistettu yli 115 000, ja koronaan liittyviä kuolemantapauksia on tilastoitu yli 5 900. Tehohoidossa on 55 ihmistä.

Keskustelu