Kaksi kuoli miekkahyökkäyksessä Quebecissä Kanadassa – epäilty saatu kiinni

Puukotuksista epäilty on otettu kiinni. AFP / LEHTIKUVA

Minna Pulli / STT

Kanadan Quebecissä kaksi ihmistä on saanut surmansa ja viisi haavoittunut Halloween-iltana tapahtuneessa hyökkäyksessä. Poliisin mukaan teosta epäillään 20–30-vuotiasta miestä, joka oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin. Aseenaan hänellä oli miekka, kertoi poliisin tiedottaja Etienne Doyon lehdistötilaisuudessa.

Epäilty hyökkäsi ihmisten kimppuun myöhään eilen paikallista aikaa useammassa eri paikassa. Hänet saatiin kiinni hieman ennen yhtä sunnuntaiaamuna. Mies vietiin kiinnioton jälkeen sairaalaan arviointia varten.

Poliisin mukaan alustavien tietojen perusteella mikään ei viittaa siihen, että tekijä toimi minkään muun kuin henkilökohtaisen motiivinsa takia.

Le Soleil -sanomalehden mukaan epäilty hyökkääjä makasi maassa paljon jaloin ja kärsi hypotermiasta, kun hänet saatiin kiinni.

Haavoittuneet saivat eriasteisia vammoja

Poliisi sai tiedon hyökkäyksestä puoli yhdentoista aikaan lauantai-iltana. Poliisin mukaan alustavien tietojen perusteella mikään ei viittaa siihen, että tekijä toimi minkään muun kuin henkilökohtaisen motiivinsa takia. Hyökkääjä on tunnistettu, mutta poliisi ei ole kertonut hänestä tarkempia tietoja.

Hyökkäyksessä haavoittuneet ovat poliisin mukaan saaneet eriasteisia vammoja. Uhrien sukupuolta tai muita tarkempia tietoja ei ole kerrottu julki.

Koronavirustilanteen takia kaupungin kaduilla oli hiljaista hyökkäyksen tapahtuessa, freelancer-toimittaja kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Kommentoi

Palvelut