Seurapiiritähti, mediapersoona Maisa Torpan ansiotulot olivat viime vuonna 14 524 euroa, kertoo MTV. Pääomatuloja hänelle kertyi 405 euroa, ja mätkyjä Torppa pääsee maksamaan 146 euroa.
Torpan verotiedoista uutisoinut MTV kertoo hänen päässeen viime vuonna työskentelemään valmistumisensa jälkeen lentoemäntänä. Hän valmistui viime vuonna myös lähihoitajaksi. Lisäksi Torppa tekee sosiaalisessa mediassa kaupallisia yhteistöitä.
Torppa muistetaan myös suomalainen ralliautoilija Jari-Matti Latvalan entisenä kihlattuna. Pari erosi vuosi sitten. Latvala käsittelee paljon otsikoissa ollutta parisuhdetta myös Riikka Smolander-Slotten kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Jari-Matti Latvala – Elämän erikoiskoe.
– Parisuhteeni kiinnosti enemmän mediaa kuin urheilu-urani koskaan, Latvala kertoi lokakuussa STT:n haastattelussa.