Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtaja Ville Tapio tienasi viime vuonna miljoonia euroja. Tapion ansiotulot olivat viime vuonna 74 000 euroa ja pääomatulot liki 3,4 miljoonaa euroa. Yhteenlasketut verotettavat tulot olivat noin 3,4 miljoonaa euroa.
Pääomatulot voivat olla peräisin monentyyppisistä eri lähteistä, mutta kaupparekisterin tietojen pohjalta voi päätellä, että merkittävä osa tienesteistä on todennäköisin peräisin toukokuussa 2019 tehdystä osakekaupasta. Kaupassa 70 prosenttia tietomurtovyyhdin keskiöön myöhemmin joutuneesta Vastaamosta myytiin uudelle omistajalle, sijoitusyhtiö Intera Partnersille.
Kaupparekisterin tiedoista ja Vastaamon julkisuuteen kertomasta selviää, että Ville Tapio omisti Vastaamon kokonaisuudessaan äitinsä ja isänsä kanssa toukokuuhun 2019 asti. Keväällä 2019 sijoitusyhtiö Intera Partners osti enemmistön Vastaamosta. Se hankittiin Interan samaisessa toukokuussa perustetun holding- eli hallintayhtiö PTK Midcon nimiin.
Ville Tapion äiti tienasi viime vuonna yhteensä verotettavina ansio- ja pääomatuloina 1,3 miljoonaa euroa, joista ansiotulojen osuus oli noin 36 000 euroa. Ville Tapion isä taas sai verotettavia ansio- ja pääomatuloja noin 1,2 miljoonaa euroa. Ansiotulojen osuus oli 18 000 euroa.
Vielä helmikuulle 2019 päivätyn yhtiökokouspöytäkirjan mukaan yhtiön 1 100 000 osaketta jakautui siten, että toimitusjohtaja Ville Tapio omisti yhtiöstä noin 68 prosenttia, isä omisti noin 14 prosenttia ja äiti noin 18 prosenttia. Kesäkuulle 2019 päivättyjen asiakirjojen mukaan, siis kauppojen jälkeen, Midcolle siirtyi 70 prosenttia omistuksesta ja Ville Tapio jäi vähemmistöomistajaksi 27 prosentin osuudella. Myös äiti jäi omistajaksi kolmen prosentin osuudella. Isä luopui omistuksistaan kokonaan.
Liki 10 miljoonan takavarikko
Kauppahintaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Käräjäoikeuden tiedoista voi kuitenkin päätellä jotain kaupan suuruusluokasta, joka liikkuu miljoonissa.
Helsingin käräjäoikeus päätti viime viikon tiistaina määrätä Ville Tapion ja hänen vanhempiensa omaisuutta väliaikaisena turvaamistoimena takavarikkoon noin 9,7 miljoonaa euroa. Takavarikkopäätöksen hakija on Vastaamon pääomistaja PTK Midco. Oikeus perusteli takavarikkopäätöstä sillä, että PTK Midco on saattanut todennäköiseksi, että sillä on Tapioilta liki 9,7 miljoonan euron saaminen, josta Tapiot ovat vastuussa yhteisvastuullisesti.
Aiemmin Midcon ja Hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kahri kertoi Ville Tapion potkujen yhteydessä, että Tapio olisi tiennyt yhtiöön maaliskuussa 2019 tehdystä toisesta tietomurrosta ja jättänyt kertomatta siitä yrityksen osake-enemmistön ostaneen Midcon edustajille. Tapio ei ole kommentoinut väitettä.
Myöskään kauppasopimuksen sisältöä ei ole kerrottu julkisuuteen, eivätkä Midco tai sen edustajat ole kertoneet mihin oikeudellisiin toimenpiteisiin yhtiö turvaamistoimella varautuu.
Asiasta on kuitenkin esitetty ulkopuolisia arvioita, jotka viittaavat siihen, että kaupan suuruus olisi ainakin takavarikoitu summa, liki 10 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Talouselämän haastattelussa juristit arvioivat, että takavarikolla saatetaan varautua kauppahinnan alentamiseen tai vahingonkorvaukseen. Perusteena tälle korvaukselle voisi toimia se, että ostaja PTK Midcoa on voitu johtaa harhaan, jos Ville Tapiota vastaan esitetty väite tietomurron pimittämisestä pitää paikkansa.