CNN ja AP ennustavat demokraattien Joe Bidenin vievän tärkeän voiton Michiganissa

Ennusteiden mukaan Joe Biden on onnistunut kääntämään ainakin kaksi viime vaalien republikaanienemmistöistä osavaltioita demokraateille. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Tämä juttu ei enää päivity. Seuraamme vaalitilannetta toisaalla.

---------------------------------

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin arvioidaan vievän voiton Michiganin osavaltiossa, ennustaa uutiskanava CNN .

Presidenttikisa on ollut tiukka Michiganissa ja kyseessä on tärkeä vaa'ankieliosavaltio. Osavaltiossa on tarjolla yhteensä 16 valitsijaa. Voittoon valitsijoita tarvitaan yhteensä 270.

CNN:n vaaliseurannan perusteella Bidenilla olisi Michiganin jälkeen kasassa 253 valitsijaa ja Trumpilla 213. Monien medioiden ennusteissa Trumpille on jo laskettu 214 valitsijaa.

Edellisissä vaaleissa vuonna 2016 istuva presidentti Donald Trump voitti Michiganissa.

Myös uutistoimisto AP kertoo Bidenin menestyksestä Michiganissa.

AP:n mukaan Michiganin kääntyminen republikaaneilta demokraattien leiriin on kova isku Trumpille, sillä voitot Michiganissa, Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa veivät uutistoimiston mukaan hänet Valkoiseen taloon neljä vuotta sitten.

AP kertoo Bidenin voittaneen myös Wisconsinissa, mutta Pennsylvanian tilanteesta ei ole annettu ennusteita. Myös CNN on ennustanut Wisconsinin menevän Bidenille.

Biden kääntänee kolme osavaltiota demokraateille

Uutistoimisto AFP kertoo Bidenin keränneen voittoja yli 20 osavaltiossa, joista suuria valitsijamääriä on ollut tarjolla muun muassa Kaliforniassa, 55, ja New Yorkissa, 29.

Ennusteiden mukaan Biden on onnistunut kääntämään kaksi viime vaalien republikaanienemmistöistä osavaltioita, Michiganin ja Wisconsinin, demokraateille. Samoin saattaa käydä myös Arizonassa, jossa Biden johtaa, mutta jossa tulos voi vielä kääntyä toisinpäin.

CNN:n liveseurannan mukaan Trumpin kampanjatiimi on kertonut toivovansa, että Arizona saataisiin vielä käännettyä istuvan presidentin hyväksi.

Uutiskanava kertoo , että Bidenista tulee Yhdysvaltain uusi presidentti, mikäli hänen onnistuu pitää johto Nevadassa ja Arizonassa. Edellä mainitut osavaltiot toisivat CNN:n nykyennusteiden päälle tarvittavat 17 valitsijamiestä.

Lisää tuloksia odotetaan tulevan aamuun mennessä

CNN:n mukaan varmoja ennusteita ei ole annettu Alaskasta, Georgiasta, Pohjois-Carolinasta, Arizonasta, Nevadasta ja Pennsylvaniasta. Näistä kolme viimeisintä ovat loppuvaiheessa erityisen merkittäviä ehdokkaiden vaalimenestyksen kannalta. Arizonan, Nevadan ja Pennsylvanian lisäksi kisa on ollut varsin tiukka myös Georgiassa.

New York Times -lehden mukaan ääntenlaskenta etenee Suomen aikaa yöllä niin, että lisää ääniä olisi laskettuna varhaisaamuun mennessä ainakin Arizonasta.

Lisäksi Georgian viranomaiset ovat kertoneet toivovansa saavan ääniä laskettua aamuun mennessä.

Nevadassa viranomaiset kertoivat aiemmin, ettei tuloksia päivitetä kuin vasta torstaiaamuna paikallista aikaa eli Suomen aikaa torstai-iltana. Sittemmin viranomaiset ovat vihjanneet, että lisätuloksia voisi olla saatavilla jo aiemmin torstaina.

Pennsylvaniassa puolestaan on arvioitu, että valtaosa äänistä saataisiin laskettua paikallista aikaa perjantaihin mennessä. Jäljellä olevien postiäänten odotetaan suosivan demokraatteja.

Trumpin kampanja kertonut ryhtyneensä oikeushaasteisiin

Yhdysvaltalaismediat ovat antaneet Bidenin kannalta positiivisia ennusteita. Trump on kuitenkin kyseenalaistanut laskennan aikana toistuvasti Twitterissä laskennan luotettavuuden.

Trumpin vaalitiimi kertoi myös tiistaina Suomen aikaa ryhtyvänsä oikeustoimiin ääntenlaskennan keskeyttämiseksi osassa osavaltioita. Kampanja on kertonut ryhtyvänsä oikeustoimiin keskeyttääkseen ääntenlaskennan väliaikaisesti muun muassa Pennsylvaniassa, joka on tärkeä vaa’ankieliosavaltio.

Trumpin vaalitiimi on ryhtynyt samankaltaisiin toimiin myös Michiganissa ja Wisconsinissa, jotka ovat yhtälailla keskeisiä taistelutantereita presidenttikisassa.

Kampanjasta ilmoitettiin aiemmin, että Trump aikoo vaatia Wisconsinissa äänten uudelleenlaskemista.

Pennsylvanian osalta kampanja muun muassa syyttää vaaliviranomaisten kieltäneen vaalitiimin ”tarkkailijoita” lähestymästä ääntenlaskijoita. Tarkkailijoiden on käsketty kampanjan mukaan pysyä vähintään 25 jalan eli 7,6 metrin päässä ääntenlaskijoista.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Palvelut