Finnwatch arvioi Suomen menettäneen 90 miljoonan euron verotulot Carunan ja Elenian verojärjestelyiden takia

Finnwatchin mukaan sähkönsiirtoyhtiöt välttävät miljoonien eurojen yritysverot joka vuosi verojärjestelyjen takia. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Mika-Matti Taskinen / STT

Sähkönsiirtoyhtiöt Caruna ja Elenia ovat verojärjestelyin välttäneet veroja lähes 90 miljoonan euron edestä Suomeen viimeisen viiden vuoden aikana, arvioi kansalaisjärjestö Finnwatch tuoreessa raportissaan .

Finnwatchin mukaan erilaisten järjestelyjen avulla yhtiöt välttävät miljoonien eurojen yritysverot joka vuosi.

– Molempien yhtiöiden verojärjestelyt ovat perustuneet osakaslainoihin ja Suomen heikon verolainsäädännön hyödyntämiseen, sanoo Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen tiedotteessa.

Raportin mukaan sekä Carunassa että Eleniassa voittoja on siirretty konsernien omistajille korkokulujen muodossa.

Sähkönsiirtoyhtiöiden mukaan ne ovat noudattaneet liiketoiminnassaan lakia ja hyvää tapaa.

Carunan tasevapautusjärjestely

Finnwatchin mukaan Caruna hyödyntää verojärjestelyssään edelleen niin sanottua tasevapautusta, jonka avulla se saa vähentää yhtiön osakkaille maksetut korkokulut verotuksessaan.

Finnwatchin selvityksen mukaan Carunalla oli viime vuoden lopussa korkeakorkoisia osakaslainoja 774 miljoonaa euroa, joille maksettiin 8,5 prosentin korkoa. Korkokulut kipusivat 75 miljoonaan euroon.

Carunan varatoimitusjohtaja Jyrki Tammivuori sanoo, että Finnwatch on tehnyt tietojensa pohjalta vääriä johtopäätöksiä.

– Pitää katsoa niitä juurisyitä, miksi se korkojen verovähennys on verolainsäädännössä, Tammivuori sanoo STT:lle.

Tammivuoren mukaan Carunan omistajat ovat investoineet sähköverkkoon vuodesta 2014 lähtien noin 1,4 miljardia euroa. Carunan omistajiin lukeutuvat muun muassa eläkeyhtiöt Keva ja Elo .

– Mitä niillä koroilla on saatu? Niillä on tehty investointeja ja niillä on tuotu työllisyyttä Suomeen. Verovähennysoikeus on kirjattu lakiin hyvästä syystä, Tammivuori sanoo.

Carunan mukaan se on Suomen sähkönjakeluyhtiöistä suurin veronmaksaja. Yhtiön mukaan se maksoi viime vuonna yhteisöveroa yhteensä 12,2 miljoonaa euroa. Asiakkailta kerättyä sähkö- ja arvonlisäveroa se kertoo tilittäneensä valtiolle 287 miljoonaa euroa.

Elenian yhtiöjärjestelyt

Finnwatchin mukaan Eleniassa osakaslainoja on kanavoitu suomalaiseen emoyhtiöön Luxemburgin ja Hollannin kautta. Lainoille on maksettu korkeaa 12 prosentin korkoa.

Elenian mukaan se on vuosikymmenen aikana investoinut sähköverkon uudistamiseen yli miljardi euroa. Investointeja on rahoitettu lainarahoituksella, jonka koron määrittelyyn Elenia kertoo käyttäneensä ulkopuolista arvioijaa.

Finnwatchin raportin mukaan Elenia on tämän vuoden aikana toteuttanut yritysjärjestelyjä, joilla tavoitellaan korkokulujen laajempaa verovähennyskelpoisuutta tulevaisuudessa. Yhtiö on arvioinut järjestelyjen kasvattavan sen kassavirtaa 100 miljoonalla eurolla seuraavan vuosikymmenen aikana. Raportin arvion mukaan myös Elenia tähdännee järjestelyllään tasevapautuksen hyödyntämiseen.

Elenian toimitusjohtaja Tapani Liuhala kertoo, että yhtiö ei ole suunnitellut tasevapautuksen käyttöä.

– Kaiken kaikkiaan tämä raportti on Finnwatchin arvuuttelua, Liuhala sanoo STT:lle.

Kassavirran Elenia on arvioinut kasvavan, kun konsernirakenteen muuttuessa sen oma pääoma vahvistuu ja hallinnolliset kustannukset vähenevät.

– Elenia varmisti konsernirakenteen muutoksen veroneutraaliuden veroviranomaisilta, ja muutos on tehty verolainsäädännön mukaisesti, Liuhala kertoo.

Elenia korostaa maksaneensa veroa verotettavasta tuloksestaan muiden Suomessa toimivien yhtiöiden tapaan.

– Me emme tee aggressiivista verosuunnittelua, mutta me teemme normaalia yrityksen toiminnan suunnittelua ja osa sitä on yleisesti hyväksyttävällä tavalla tehtävä verosuunnittelu, Liuhala sanoo.

Kommentoi