Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yritystoiminnan lopettava kenkäsuunnittelija Minna Parikka palauttaa Business Finlandin tuen täysimääräisenä

Yritystoimintansa lopettava kenkäsuunnittelija Minna Parikka palauttaa yrityksensä Business Finlandilta saaman tuen. Parikan yritys sai keväällä Business Finlandilta 100 000 euron tuen liiketoiminnan kehittämiseen vaikeassa koronatilanteessa. Yritys tiedotti keskiviikkona palauttavansa jo nostetut 70 000 euroa takaisin Business Finlandille. Parikka kertoi maanantaina lopettavansa yritystoiminnan joulukuussa.

– Tuen hakemisen aikaan päätöstä lopettamisesta ei ollut vielä tehty, vaan erilaisista yhteistyömalleista käytiin keskustelua eri toimijoiden kanssa. Kun yrityksen lopettaminen varmistui viime viikolla, olen päättänyt palauttaa Business Finlandin myöntämän tuen täysimääräisenä, Parikka kommentoi yrityksensä tiedotteessa.

Koronatilanteen takia Parikka joutui keväällä sulkemaan Helsingin liikkeensä kahdeksi kuukaudeksi. Yritys haki epävarmassa tilanteessa tukea, mutta onnistui siirtämään myynnin onnistuneesti verkkoon. Yrityksen liikevoitto oli kuluvana vuonna tammikuusta syyskuulle 550 000 euroa.

– Tilanne näytti todella tiukalta ja tulevaisuus epävarmalta koronan takia, joten haimme yritykselle tukea ja saimme sen. Kiitos tuen yritys pystyi reagoimaan kiperään tilanteeseen, Parikka sanoi.

Parikka kertoi maanantaina, että syyt yritystoiminnan lopettamiseen ovat henkilökohtaiset, eikä päätös liity koronaviruksen vaikutuksiin.