Suomessa on raportoitu 228 uutta koronavirustartuntaa, Pieksämäen tartuntaketjusta löytyi uusia tartuntoja

Koronatestejä on tehty muun muassa drive-in-näytteenottopisteellä Malmin lentokentällä Helsingissä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Pieksämäellä on löytynyt kymmenen uutta koronatartuntaa. Kaikki uudet tartunnat löytyivät karanteeniin asetettujen joukosta, eikä uusia altistuksia ole tapahtunut, kertoo Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote.

Tartunnat liittyvät perjantaina uutisoituun laajaan tartuntaketjuun.

– Pieksämäki on koronan suhteen kiihtymisvaiheessa ja Mikkelin alue kiihtymisvaiheen kynnyksellä. Muu alue on perusvaiheessa, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Mikkelissä tai muualla Essoten alueella ei ole maanantaina uutisoitujen tartuntojen jälkeen löytynyt uusia tapauksia.

Essote pilotoi asiakkaiden suoraa ajanvarausta koronatestaukseen arkisin tällä viikolla. Ajanvaraus toimii kello 8–14 saman päivän drive-in-testeihin, jotka ovat arkisin klo 16–19 Sairaalaparkissa. Testiaikoja on viiden minuutin välein.

Suomessa raportoitiin 228 uutta koronatartuntaa

Suomessa on raportoitu 228 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kahdessa viikossa on raportoitu 3 010 tartuntaa, mikä on 222 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä tartuntoja on nyt kirjattu 19 647.

Sairaanhoitopiirit raportoivat koronatautiin liittyvät kuolemantapaukset ja sairaala- sekä tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrät maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Keskustelu

Palvelut