Sussexin herttuatar Meghan Markle sai keskenmenon heinäkuussa. Herttuatar kertoo asiasta amerikkalaislehti New York Timesiin toimittamassaan mielipidekirjoituksessa.
Marklen mukaan hän oli juuri vaihtamassa vaippaa parin esikoiselle Archielle, kun hän sai kovan krampin ja vajosi lattialle.
– Tarrautuessani esikoiseeni tiesin, että menetän toisen lapseni, herttuatar kirjoitti.
Herttuatar kirjoittaa myös "suunnattomasta surusta", jonka keskenmeno aiheutti. Meghanin mukaan keskenmeno on edelleen tabu, johon liittyy häpeää ja joka syöksee keskenmenon saajan suremaan menetystään yksinään.
Archie syntyi viime vuoden toukokuussa.
Meghan Markle ja prinssi Harry avioituivat toissa vuonna. Heidän suhteensa julkisuuteen on ollut vaikea. Taannoin pariskunta ilmoitti tekevänsä täydellisen pesäeron neljään britannialaiseen iltapäivälehteen. Sunin, Daily Mailin, Mirrorin ja Expressin päätoimittajille kirjoittamassaan kirjeessä Sussexin herttuapari kertoi, ettei aio jatkossa olla missään tekemisissä kyseisten julkaisujen kanssa.
Syyksi Harry ja Meghan sanoivat lehtien julkaisemat "vääristellyt, perättömät ja käsittämättömän tungettelevat" jutut.
Sussexin herttuapari asuu nykyisin Yhdysvalloissa Santa Barbarassa. He vetäytyivät hiljattain kaikista kuninkaallisista velvollisuuksistaan.
Pariskunta teki syksyllä suoratoistopalvelu Netflixin kanssa sopimuksen sisällöntuotannosta. Sen arvoksi uumoillaan useita miljoonia euroja.