THL:n ylilääkäri suosittaa omaehtoista karanteenia ennen ikääntyneen tapaamista jouluna

STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri suosittelee omaehtoista 10 päivän karanteenia ennen ikääntyneen perheenjäsenen tai sukulaisen tapaamista jouluna. Vierailua tulisi harkita vain siinä tapauksessa, että ikääntynyt perheenjäsen itse sitä toivoo.

Kyseessä ei ole kuitenkaan THL:n virallinen suositus, kuten STT:n jutun aiemmasta versiosta saattoi ymmärtää.

Ylilääkärin Tuula Hannila-Handelbergin mukaan 10 karanteenipäivän aikana lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin tulisi välttää huolellisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei karanteenin aikana voi mennä kauppaan, töihin tai harrastuksiin.

Vähäisin tartuntariski vallitsee ulkona ja kun vähintään kahden metrin turvaväli toiseen ihmiseen toteutuu.

Kommentoi

Palvelut