Tapaninpäivänä luvassa rapsakkaa pakkassäätä, koillis-Lappiin pakkasvaroitus

Ilmatieteen laitoksen mukaan etelässä ja idässä tulee paikoitellen lumi- ja räntäsateita, ja aivan etelässä ollaan nollan ja yhden plusasteen välillä. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Henrietta Nyberg / STT

Joulupäivänä sää on viilentynyt ja pakkanen on kiristynyt erityisesti Lapissa. Lumi- ja räntäsateita on ollut monin paikoin, vaikkakin lumipeite on korkeimmillaan ollut vain muutamia senttejä.

Tapaninpäivän vastaisen yön aikana sää pakastuu koko maassa.

– Aamulla voi tapanina vähän vielä sataa, mutta päiväksi se väistyy. Suurimmaksi osaksi tapaninpäivä on koko maassa poutainen, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Tapaninpäivänä elohopeat keikkuvat pakkasen puolella koko maassa. Etelässä pakkasta on parin asteen verran, maan keskiosassa 5–10 astetta, ja pohjoisessa paukkuu 20–30 asteessa. Paikoitellen aivan pohjoisessa saattaa olla jopa 35 miinusastetta.

– On ihan rapsakkaa pakkasta ja kunnon talvikelit, Karusto naurahtaa.

Koillis-Lappiin on annettu tapaninpäiväksi pakkasvaroitus. Pakkasvaroituksen alarajana on Ilmatieteen laitoksen mukaan 30 pakkasastetta niin, että lämpötila pysyy samana ainakin vuorokauden ajan.

Sunnuntaina lähes koko maassa tulee taas räntä- ja lumisateita.

Kommentoi

Palvelut