Suomalaistutkija pitää EU:n ja Kiinan investointisopimusta merkittävänä, muttei usko sen lopettavan Kiinan rikkomuksia – "Olisi optimismia nähdä, että tämä kääntäisi Kiinan linjan"

Keskiviikon videokokouksessa Kiinan Xi Jinping (vas. ylh.), Eurooppa-neuvoston pj. Charles Michel, Saksan Angela Merkel (alh. vas.) Ranskan Emmanuel Macron ja EU-komission pj. Ursula von der Leyen. AFP / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Investointisopimus Kiinan ja EU:n välillä on merkittävä paitsi taloudellisesti myös unionin tekemänä geopoliittisena valintana, arvioi dosentti Timo Miettinen Helsingin yliopistosta.

Kiinan ja EU:n johtajat kertoivat keskiviikkona saavuttaneensa yhteisymmärrykseen vuodesta 2014 asti neuvotellusta investointisopimuksesta. Sopimustekstin muotoilun ja lopullisen hyväksymisen odotetaan uutistoimisto AFP:n mukaan vievän vielä kuukausia. EU:n huippukokouksen ja Euroopan parlamentin pitää vielä hyväksyä sopimus.

Miettisen mukaan sopimus on taloudellisesti merkittävä varsinkin Saksan ja Ranskan autoteollisuudelle. Se kuitenkin avaa kilpailu- ja investointimahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille, jotka valmistavat Kiinassa ja haluavat kilpailla sen markkinoilla.

– Aiemmin kiinalaista pääomaa on virrannut Eurooppaan, muttei juuri toisinpäin, Miettinen sanoo.

Osin sopimuksen takana oli Miettisen mukaan Maailman kauppajärjestö WTO:n kriisi, joka on johtanut alueellisten sopimusten solmimiseen. Hänen mukaansa mielenkiintoista kuitenkin on, että EU teki sopimuksen yksin ilman Yhdysvaltoja.

Miettinen kuvailee ratkaisua "jonkinlaiseksi säröksi" EU:n ja Yhdysvaltain välille, mutta hän huomauttaa, että Donald Trumpin presidenttikausi on edistänyt sitä, että EU on joutunut etsimään omia toimintatapojaan.

– Kritiikkiä Yhdysvalloista on varmasti luvassa, mutta toisaalta Yhdysvaltain oma toiminta on luonut edellytyksiä EU:n oman autonomian vahvistamiselle.

Pakkotyön kieltäminen osa sopimusta

Euroopan komission mukaan Kiina sitoutuu sopimuksen myötä varmistamaan eurooppalaisyritysten reilun kohtelun tasaväkisemmän kilpailun varmistamiseksi.

Tämä sisältää esimerkiksi valtio-omisteisia yhtiöitä ja tytäryhtiöiden läpinäkyvyyttä koskevaa säädöstöä.

Komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan sopimus tasapainottaa uudelleen EU:n taloudellista yhteistyötä Kiinan kanssa.

– Se tarjoaa eurooppalaisille sijoittajille ennennäkemättömän pääsyn Kiinan markkinoille, mikä antaa yrityksillemme mahdollisuuden kasvaa ja luoda työpaikkoja, von der Leyen sanoo komission tiedotteessa.

Lisäksi Kiina on unionin mukaan sitoutunut edistämään Kansainvälisen työjärjestön (ILO) pakkotyön vastaisten säännösten toimeenpanoa.

Miettinen huomauttaa, että Kiina on aiemminkin tehnyt vastaavankaltaisia sopimuksia. Tämä on yksi syy huolelle siitä, olisiko EU:n kannattanut tehdä sopimus yhdessä Yhdysvaltain kanssa.

– Kiina on pitkään rikkonut kansainvälisen kaupan pelisääntöjä ja toiminut sekä talouden että politiikan piirissä kyseenalaisella tavalla. Olisi optimismia nähdä, että tämä sopimus kääntäisi Kiinan linjan.

"Sopimus ei ratkaise kaikkia Kiinaan liittyviä haasteita"

EU on pitkään pyrkinyt parantamaan yritystensä pääsyä Kiinan laajoille markkinoille. Kiinan piittaamattomuus kansainvälisiä työntekovaatimuksia kohtaan on ollut vuonna 2014 käynnistyneiden neuvottelujen viimeisenä esteenä, josta esimerkkinä on ollut Kiinan käyttämä pakkotyövoima Xinjiangin provinssissa.

Sopimuksen ja Kiinan sitoumusten arvoa onkin kyseenalaistettu Euroopan parlamentin riveistä. Komission varapuheenjohtajistoon kuuluva kauppakomissaari Valdis Dombrovskis kuitenkin sanoi, että Kiina lupautuu merkittäviin oikeansuuntaisiin sitoumuksiin.

– Meidän täytyy olla realistisia: tämä sopimus ei ratkaise kaikkia Kiinaan liittyviä haasteita, joita on monia, Dombrovskis sanoi AFP:n mukaan.

Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuan mukaan Kiinan presidentti Xi Jinping on kuvaillut sopua merkiksi "Kiinan määrätietoisuudesta ja luottavaisuudesta korkean tason avautumisen edistämiseen". Maa nousi syksyllä Yhdysvaltain ohi Euroopan suurimmaksi kauppakumppaniksi, kun koronapandemia hidasti taloutta Yhdysvalloissa.

---

Lähteenä myös AFP.

Kommentoi

Palvelut