Presidentti Niinistö: Ilmastonmuutos ei ole uhka kaukana tulevaisuudessa, vaan tapahtuu nyt ja vaatii nopeita ratkaisuja

Presidentti muistutti, että ilmastonmuutos vaatii nopeita ratkaisuja. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Presidentti Sauli Niinistö esitti huolensa ilmastonmuutoksesta vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi valitun Lahden juhlavuoden avajaisseremoniassa.

– Ilmastonmuutos ei ole uhka kaukaisessa tulevaisuudessa. Se tapahtuu nyt ja vaatii nopeita ratkaisuja. Meillä kaikilla on rooli tässä työssä. Yksilöinä, kaupunkeina, valtioina. Jokaista tekoa tarvitaan, Niinistö sanoi puheessaan.

Niinistö toi esiin Lahdessa tapahtuneen muutoksen, jossa perinteisestä teollisuuskaupungista on kuoriutunut nykyaikainen ympäristökaupunki.

– Kaupunkilaiset ovat tehneet tämän muutoksen. Vihreä kaupunki ei olisi olemassa ilman sen asukkaita ja heidän sitoutumistaan kestäviin valintoihin, Niinistö sanoi.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen muistutti omassa puheenvuorossaan, että Lahden matka kohti ympäristökysymysten edelläkävijyyttä alkoi jo 1970-luvulla, kun kaupunki aloitti kunnianhimoisen vesiensuojelutyön ja pysäytti kaupungin suurimman järven näkyvän rehevöitymisen.

Kommentoi