Hallitus pohtii perjantaina matkustamisen rajauksia ja muuntovirukseen varautumista

Hallituksen odotetaan linjaavan muun muassa rajaliikenteen rajoituksista perjantaina. JYRKI NIKKILÄ / LEHTIKUVA

Susanna Jääskeläinen / STT

Hallituksen odotetaan linjaavan perjantaina toimista, joilla jarrutetaan koronaviruksen ärhäkämmin tarttuvan muunnoksen rantautumista ja leviämistä Suomessa.

Jo viime viikolla kerrottiin, että rajaliikenteen osalta esillä on vain välttämättömän työmatkaliikenteen salliminen. Perjantaina ratkotaan käytännössä sitä, millä tavalla työssäkäyntiin liittyvät ehdot rajataan ja kuinka isoa ihmisjoukkoa rajoitukset koskevat. Edellytyksenä voisi olla esimerkiksi pysyvä työsuhde, mutta myös tätä kireämpi rajaus on mahdollinen.

Tarkoituksena on saada tulijavirtaa vähenemään etenkin satamissa niin, että kaikki tulijat pystytään testaamaan. Nykyisillä matkustajamäärillä testaamisen järjestäminen terminaalissa on käytännössä mahdotonta. Viime viikolla kokeiltiin testaamista laivoissa, mutta testeihin hakeutui vain pieni osa matkustajista.

Rajoitustoimien kynnyksiä pohditaan uudelleen

Muiden rajoitustoimien osalta on STT:n tietojen mukaan tarkoitus hyödyntää nykyisen hybridistrategian sisältämää työkalupakkia, mutta katsoa uudelleen kynnyksiä eri toimenpiteiden käyttöön ottamiselle.

Ensi vaiheessa on odotettavissa aiempaa jämäkämpää suositusta siitä, että leviämisvaiheen alueilla otetaan käyttöön kaikki hybridistrategian mukaiset toimet, sillä hallituksen näkökulmasta toimista ei voida lipsua muuntoviruksen uhatessa.

Tulevien viikkojen varalle hallitus pohtii lisäksi kynnystä sille, missä kohtaa muuntoviruksen todetaan pahentaneen tilannetta siinä määrin, että esimerkiksi leviämisvaiheen toimia on otettava käyttöön aiemmassa vaiheessa kuin nykyinen kriteeristö edellyttäisi.

Hallitus pohtii siis eri toimien kynnyksiä uudelleen, mikä perustuu taustaoletukseen, että herkemmin leviävä muuntoviruskanta alkaa lähiviikkoina vallata alaa nykyiseltä. Tällöin vanhat rajoitustoimet enää riitä pitämään tilannetta hallinnassa ja esimerkiksi paine sairaalahoitoon voisi kasvaa.

Neuvottelussa on esillä myös paljon keskustelua herättänyt kysymys lasten ja nuorten harrastustoiminnan vapauttamisesta.

Kysymys on hallitukselle erittäin vaikea tilanteessa, jossa muuntoviruksen uhkaan halutaan reagoida ajoissa, joten on mahdollista, ettei asiaan ole tällä erää tulossa höllennyksiä.

Kommentoi

Palvelut